Huikea siirtouutinen! Vuolaasti itkien JYPin kolme vuotta sitten jättänyt Eric Perrin palaa Jyväskylään

Eric Perrin palaa Jyväskylään 2:57

SM-liigan kaikkien aikojen paras ulkomaalaispistemies Eric Perrin palaa JYPiin kolmen TPS:ssä viettämänsä kauden jälkeen. Perrinin sopimus JYPin kanssa on vuoden mittainen, ja hän aikoo päättää uransa tulevaan kauteen.

Siirron tekee huimaksi se, että helmikuussa 2015 Perrin ilmoitti vuolaasti itkien JYP-uransa päättyvän.

– Olisin halunnut päättää pelaajaurani JYPissä, Perrin kyynelehti tuolloin.

Lopettamista JYPissä perusteltiin muun muassa sillä, että JYP joutui leikkaamaan pelaajabudjettiaan seuraavaksi kaudeksi.

Perrin sanoi nyt JYPin lehdistötilaisuudessa, ettei hän olisi uskonut tuolloin vuonna 2015 pelaavansa jääkiekkoa vielä kolmen vuoden päästä.

Kolme viime kautta Perrin pelasi TPS:ssä. Hänen oli määrä lopettaa pelaajauransa jo päättyneeseen kauteen, mutta hän tuli toisiin ajatuksiin huomatessaan pärjäävänsä edelleen 42-vuotiaana SM-liigassa.

Perrin kävi MTV Sportin tietojen mukaan neuvotteluita myös TPS:n ja Lukon kanssa, mutta hän päätyi valitsemaan JYPin. Reilut parikymmentä keskisuomalaisyritystä keräsi MTV Sportin tietojen mukaan 100 000 euron potin mahdollistaakseen JYPille Perrinin palkkaamisen.

Perriniä pidetään JYP-ikonina. Hän on seuran historian ensimmäinen ulkomaalaiskapteeni. Perrin ratkaisi JYPille kevään 2012 Suomen mestaruuden jatkoeräosumalla. Ensimmäisellä JYP-kaudellaan 2002–03 kanadalainen otti urallaan stepin eteenpäin, joka kuljetti hänet myöhemmin 245 peliksi NHL:ään.

Perrin nousi viime vuoden lopussa SM-liigan kaikkien aikojen pisteykköseksi ulkomaalaispelaajien osalta.

Lue myös:

    Uusimmat