Mainos

HS: Yliopistoille ja ammattikorkeakouluille tulossa lisää määrärahoja

Tuleva hallitus aikoo kasvattaa korkeakoulujen määrärahoja, kertoo hallitusohjelmaluonnoksen haltuunsa saanut Helsingin Sanomat.

Lehden mukaan yliopistojen määrärahoja korotetaan 40 miljoonalla eurolla vuodessa. Ammattikorkeakoulujen rahoitus kasvaa 20 miljoonalla eurolla vuodessa.

Lisäksi yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen määrärahojen indeksikorotukset palautetaan, eli jatkossa määrärahat nousevat vuotuista kustannustason nousua vastaavasti. Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitus oli jäädyttänyt indeksikorotukset vuosiksi 2016–2019.

Kansainvälistymis- ja rahoituspalveluja yrityksille tarjoavan Business Finlandin johtamaan tutkimus ja kehitys -kokonaisuuteen satsataan 150 miljoonaa euroa kolmen vuoden aikana. Business Finland syntyi, kun innovaatiorahoituskeskus Tekes ja valtion vienninedistämisyhtiö Finpro yhdistyivät viime vuoden alussa.

HS:n mukaan kunnat saavat ammatillisen koulutuksen lisäopettajien palkkaamiseen yhteensä 235 miljoonaa euroa viidelle vuodelle. Lehti kertoi jo aiemmin, että ammatilliseen koulutukseen olisi tulossa noin tuhat opettajaa lisää seuraavien vuosien aikana.

HS kertoo myös, että oppivelvollisuus pitenee koskemaan toisen asteen koulutusta. Samalla lukioiden ja ammattikoulujen oppimateriaalit muuttuisivat ilmaisiksi. Oppivelvollisuuden laajenemisesta toisen asteen koulutukseen uutisoi torstaina Yle.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja