HS: Auton kilometrimittarin peukalointi on täysin laillista – ja näin helposti se käy

Lain mukaan auton kilometrimittariin saa laittaa minkälaiset lukemat itse haluaa, kertoo Helsingin Sanomat.

Autolla ajetut kilometrit vaikuttavat suuresti auton jälleenmyyntiarvoon. Vaikka kaksi samanlaista autoa olisivat ulkoisesti identtisiä, on 50 000 kilometriä ja 300 000 kilometriä ajetun auton hinnassa helposti tuhansien eurojen ero.

Tätä yksinkertaista matematiikkaa myös huijarit voivat hyödyntää. Ennen vanhaan matkamittarin peukaloiminen vaati ammattilaisen tietotaitoa, mutta nykyään kuka tahansa voi ostaa Ylen tietojen mukaan noin 150 euron hintaisen laitteen ja käyttää sitä.

Trafin johtavan asiantuntija Erik Asplund vahvistaa Helsingin Sanomille antamassaan haastattelussa, että kilometrien manipulointi on helppoa, eikä kyse ole edes rikoksesta. 

Asplundin mukaan tapoja kilometrien ruuvaamiseen on parikin.

– Se voi olla tietokoneohjelmisto, jossa on mukana sopiva piuha tietokoneelta autoon. Tai sitten kyseessä voi olla OBD-testerin näköinen laite, jolla yksinkertaisesti syötetään haluttu kilometrimäärä laitteeseen ja painetaan nappia.

Rikokseksi kilometrimäärän peukalointi muuttuu siinä vaiheessa, jos auto myydään eteenpäin, eikä ostajalle kerrota, etteivät kilometrit pidä paikkaansa.

– Silloin kyse on petoksesta, Asplund sanoo Helsingin Sanomille.

Mikäli ostaja epäilee, että autossa ei ole kaikki kohdallaan, suosittelee Asplund vanhaa nyrkkisääntööä.

– Jos se vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta, näin todennäköisesti on. Jos auto on siis vastaaviin nähden todella halpa, asiassa saattaa olla koira haudattuna.

Lue myös:

    Uusimmat