Elokuvan alkuperäisen käsikirjoituksen tekijä ei hyväksynyt hänen tekstiinsä tehtyjä muutoksia. Ohjaaja Louhimies ei halua ottaa kantaa päätökseen.
Aku Louhimiehen ohjaamaa Riisuttu mies -elokuvaa ei saa enää esittää. Helsingin hovioikeus on kieltänyt viime syksyllä ensi-iltaan tulleen elokuvan teatterilevityksen 100 000 euron uhkasakolla. Teoksesta ei saa valmistaa myöskään esimerkiksi dvd-kopioita.
Hovioikeus katsoo, että elokuvan tuottanut Lasihelmi Filmi Oy on loukannut alkuperäiskäsikirjoituksen tehneen Veli-Pekka Hännisen yhtiön oikeuksia, kun se on valmistanut Riisuttu mies -elokuvan hänen tekstinsä pohjalta ilman lupaa.
Hovioikeuden tänään antama ratkaisu liittyy Riisutun miehen ympärillä velloneeseen käsikirjoituskärhämään. Käsikirjoittaja, pappi Veli-Pekka Hänninen hävisi viime keväänä käräjäoikeudessa kiistan elokuvan tuottanutta Lasihelmi Filmiä vastaan ja valitti päätöksestä hovioikeuteen.
Käräjäoikeus hylkäsi kanteen ennenaikaisena
Hänninen vaati käräjäoikeuteen jättämässään kanteessa elokuvan tuotannon keskeyttämistä ja vahingonkorvauksia. Syynä tähän oli väitetty sopimusrikkomus. Hänninen ei hyväksynyt käsikirjoitukseensa tehtyjä muutoksia.
Käräjäoikeus hylkäsi Hännisen kanteen ennenaikaisena ja katsoi, että käsikirjoituksia voidaan verrata vasta valmiiseen elokuvaan. Tuolloin elokuvasta oli valmiina vain leikkausversio, johon ei ollut lisätty esimerkiksi musiikkia.
Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja totesi tuotantoyhtiön loukanneen Hännisen yhtiön Kirjoituksia Ruudun Takaa tekijänoikeuksia.
Hovioikeuden mukaan Hännisellä oli oikeus purkaa osapuolten solmima käsikirjoitussopimus ennakoidun sopimusrikkomuksen perusteella. Käsikirjoitussopimuksessa kiellettiin Hännisen käsikirjoituksen muuttaminen muilta kuin vähäisiltä osin ilman hänen lupaansa.
Hänninen irtisanoi käsikirjoitussopimuksen
Tuotantoyhtiön ja Hännisen näkemykset ajautuivat pahasti törmäyskurssille. Heinäkuussa 2005 elokuvan tuottaja, Lasihelmi Filmin toimitusjohtaja lähetti Hänniselle sähköpostin. Siinä todettiin, ettei tuotantoyhtiö pysty noudattamaan sopimuspykälää, joka kieltää käsikirjoituksen muuttamisen ilman lupaa.
