Aino Männikkö oli 12-vuotias, kun hän sai ensimmäisen luunmurtumansa. Tästä käynnistyi pitkä ja kivulias taival, jonka lopputuloksen Aino aavisti jo ajat sitten: hän oli perinyt osteoporoosin.
Aino Männikkö alkoi kärsiä jo nuorena tyttönä kasvukivuista. Kipu yltyi välillä niin voimakkaaksi, että Aino saattoi herätä tuntemuksiin keskellä yötä.
Luun murtumisen aiheuttamasta kivusta Aino sai esimakua 12-vuotiaana koululaisena.
− Nilkkani murtui. Ajattelin jo tuolloin, että olen mummoni tyyppinen rakenteeltani. Hänen ranteensa murtuivat herkästi. Pohdin, että minulla on vielä sama edessä, Aino muistelee.
Nilkan murtumaa ei hoidettu kunnolla. Sillä oli pitkäaikaiset seuraukset.
− Selkääni jäi murtuman seurauksena vinouma, ja oikea jalkani on hieman toista pidempi. Seurauksia ei olisi voinut estää, mutta jalkatuet olisivat helpottaneet asiaa. Tuona aikana asiaan ei kuitenkaan kiinnitetty huomiota.
Lääkkeitä kipuun
Syntyjään heikko luusto alkoi oireilla yhä enemmän vuosien mittaan. Aino pyrki elämään mahdollisimman terveellisesti. Hän liikkui, söi runsaasti kalaa ja muisti ottaa kalsium- ja d-vitamiinilisänsä; kalsiumia joskus liiankin kanssa.
− Olen vasta myöhemmin ymmärtänyt, että terveelliset elämäntavat ja ravinto eivät välttämättä auta, jos geeniperimä on kuten minulla.
Ennaltaehkäisevistä toimista huolimatta kivut pahenivat. Hiihdon Aino joutui lopettamaan jo 80-luvulla. Pyöräillessä hän saattoi kääntää äkillisesti pään vain huomatakseen, ettei se kääntynyt enää takaisin.
