Suomalaiset popsivat jäätelöä vuosittain Euroopan ennätystahtiin, eikä himo ainakaan laantunut entisestään vuonna 2013.
Hurjan kahvinkulutuksen lisäksi suomalaiset ovat yllättäen Euroopan mestareita myös jäätelönsyönnissä. Suomalaiset syövät jäätelöä vuodessa noin 13 litraa henkeä kohden ja jopa 97 prosenttia suomalaisista kertoo pitävänsä jäätelöstä. Maailmanlaajuisesti olemme jäätelönkulutustilastoissa kolmossijalla.
Vuosi 2013 oli suomalaiselle jäätelöbisnekselle poikkeuksellisen hyvä, kertoo Nestlén Suomen viestintäpäällikkö Aino Pajukangas.
– Vuosi 2013 oli pitkästä aikaa hyvä jäätelövuosi. Pitkään jatkunut jäätelönkulutuksen lasku näyttää lopulta pysähtyneen, kiitos aurinkoisen kesäsään. Jäätelön kokonaiskulutushan laski vuosina 2011–2012 yhteensä 20 prosenttia. Tätä ennen kulutus ollut vuodesta 1995 hyvin tasaista.
Aurinkoinen sää kasvatti erityisesti irtojäätelön, tuuttien ja puikkojen myyntiä. Samanlaista kasvua huomattiin myös muun muassa GB Glace- ja Ingman -tuotemerkkejä edustavalla Unileverilla.
– Aurinkoinen kesä toimi hyvin jäätelöiden markkinoijana. Sää vaikuttaa jäätelön myyntiin, ja etenkin irtojäätelöiden ja puikkojen sekä tuuttien osuus myynnistä kasvaa. Kotipakkauksia ostetaan sateisinakin päivinä, Unileverin viestintäpäällikkö Riitta Jantunen toteaa.
Kotipakkaukset kallistuneet jopa 60 prosentilla
Kotipakkausten menekki oli kuitenkin vielä hieman hidasta aikaisempaan verrattuna. Suurin selittävä tekijä tähän on Nestlén Aino Pajukankaan mukaan kuluttajahintoja nostanut valmistevero.
– Veroa alettiin kerätä tammikuussa 2011 ja sitä korotettiin vuonna 2012. Veron hinta on siirtynyt suoraan kuluttajahintoihin. Pääosin valmisteveron ansiosta juuri kotiin ostettavan perusjäätelön eli niin sanottujen tiiliskivien hinta on noussut jopa yli 50–60 prosenttia, sillä veron tuoma hintojen korotus on tässä tuoteryhmässä kaikista suurin.
