Hirviömorsian törsäsi häihin yli 130 000 dollaria – viisi seremoniaa ja 13 häämekkoa: "Halusin täydelliset häät!"
Sandra Igwen ja hänen miehensä hääjuhlaan kuului viisi seremoniaa kahdessa eri maanosassa. Kaiken kaikkiaan naisella oli 13 morsiuspukua ja koko juhlinnan kustannukset nousivat yli 130 000 dollarin. Juhlahumu tuli kalliiksi myös vieraiden kukkarolle – ja hermoille.
Käy se näinkin! Yllä olevalla videolla kerrotaan identtisistä kaksossiskoista, jotka naivat identtiset kaksosveljet.
Moni haluaa ikimuistoiset häät ja on valmis syytämään niihin paljon aikaa ja vaivaa.
Sandra Igwen häät painivat kuitenkin massiivisuudessaan aivan omassa luokassaan. Juhlintaan kuului nimittäin viisi eri seremoniaa, 13 morsiuspukua, ja koko lystin hinta nousi yli 130 000 dollarin.
Viisi hääseremoniaa
Sandra kertoi ylenpalttisista häistään brittiläisessä This Morning -ohjelmassa.
– Yhdysvaltalaistytöt suunnittelevat elämänsä suurinta päivää nuoresta iästä lähtien, ja kun aika koitti, halusin saada täydelliset häät, Sandra selittää.
Sandra ei halunnut järjestää häitä vain yhdessä paikassa.
– Siksi mietin, että miksi en voi saada niitä kaikkia.
Kaiken kaikkiaan seremonioita kertyi viidet.
Hääjuhla isän kotikylässä
Ensimmäiset häät maksoivat vieraille paljon, sillä Sandra vaati jokaista pulittamaan 2500 euroa, jotta he voisivat nähdä hänen menevän naimisiin isänsä kylässä Nigeriassa.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Perheenjäsenet ja ystävät joutuivat säästämään rahaa lentolippuihin, ja aviomiehen ystävän piti ottaa sitä varten lainaa, jota hän edelleen maksaa takaisin.
Ei kadu
Sandra ei pode syyllisyyttä. Hän tekisi saman uudelleen.
– Jos oikeasti välität jostakusta, miksi et olisi paikalla noin merkittävänä hetkenä.
Toiset häät Lagosissa
Toinen ylenpalttinen seremonia järjestettiin hotellissa Lagosissa.
Sandra heitti äitinsä kutsumat lähimmät ystävät ulos huoneesta ennen vihkimistä, sillä hän halusi olla yksin. Hän perusteli päätöstään sillä, että hän oli raskaana, hormonihuuruinen ja halusi tilaa.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Myöhemmin hän vaati muita poistumaan tanssilattialta, jotta hän miehensä kanssa saisi kaiken huomion.
Lisäksi vieraat, jotka eivät noudattaneet häiden sini-hopeaa-teemaa eivät päässeet kuviin.
Höykytti kuvaajaa rantahäissä
Kolmannet häät vietettiin rannalla.
Sandra riitaantui videokuvaajan kanssa, sillä hän ohjeisti tätä koko ajan säälimättömästi.
Maistraatti- ja hotellihäät
Läheisten ystävien ja perheen osalta seremoniat eivät päättyneet tähän. Sandra nimittäin järjesti yksityisseremonian maistraatissa Coventryssa ja suuttui niille, jotka eivät päässeet.
Viidennet ja viimeiset häät pidettiin kalliissa hotellissa Lontoossa. Tilaisuudessa Sandralla oli 13 morsiusneitoa ja kaksi häämekkoa.
Morsian myös antoi vieraiden odottaa neljä tuntia ja käski heidän opetella tanssin esitettäväksi illalla. Performanssi kuitenkin peruttiin, koska hän myöhästyi.
Lisäksi Sandra vaati siskoaan pitämään korkokenkiä koko illan, vaikka tämä pyysi hartaasti, ettei hänen olisi tarvinnut.
Vaivan arvoista
Sandran mielestä kaikki hössötys oli kuitenkin vaivan arvoista.
– Päivän mittaan oli monia erimielisyyksiä, mutta selvitimme asiat jälkeen päin.
Lähteet: Mirror.co.uk, Au.be.yahoo.com, Thesun.co.uk
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää