HIFK:n Lucas Lessio viimeisteli lauantaina jääkiekon Liigassa kauden viidennen osumansa. Kanadalaishyökkääjä ei kuitenkaan onnistunut, kun HIFK:n ja KalPan kamppailu meni voittomaalikilpailuun saakka, joten ahkera harjoittelija tahtoo panostaa myös rangaistuslaukauksien hiomiseen. Lessio paljastaa myös peliä edeltävän rutiininsa taustan.
25-vuotias Lessio iski lauantaina ottelussa KalPaa vastaan viidennen maalinsa. Kanadalaisella on nyt seitsemässä pelissä tehot 5+1. Lessio pääsi yrittämään maalivirettään myös voittomaalikilpailussa, mutta kiekko ei mennyt maaliin. KalPa voitti viikonlopun kohtaamisen lopulta 3-2.
Liigassa voittomaalikilpailu pelataan välittömästi jatkoajan jälkeen, jos ratkaisua ei ole syntynyt. Aikaisemmin jääkone kävi ajamassa kaukalon keskiosan ennen kilpailua, mutta nykyään ottelun ratkaisusta mitellään kuluneella jäällä.
Lessiolle tilanne oli uusi.
– Ennen kun olen ampunut rangaistuslaukauksia, jää on ajettu. Täällä ei tehdä niin, joten tilanne oli erilainen. Jää oli huonossa kunnossa, joten yritin enemmänkin laukoa.
Kanadalaishyökkääjä aikookin kiinnittää enemmän huomiota asiaan.
– Meidän täytyy vetää rangaistuslaukauksia harjoituksien jälkeen, kun jää on jo huonossa kunnossa. Se voi olla joskus ratkaisevaa.
Tappio voittomaalikilpailussa oli HIFK:lle viikonlopun toinen, sillä Pelicans kaatoi eilen helsinkiläiset samanlaisessa tilanteessa.
– Meidän pitäisi voittaa nämä pelit, kun halli on täynnä ja fanit kannustavat meitä. On kuitenkin vasta kauden seitsemäs peli. Parannamme tästä vielä paljon, Lessio painotti.
Vertaa HIFK:ta NHL:ään
Lessio saapui HIFK:hon KHL:stä. Hyökkääjä pelasi itäisessä liigassa 82 ottelua Medvescak Zagreb, Dinamo Riika ja Kunlun Red Star. Viimeiseksi mainittu kiinalaisjoukkue kuulostaa eksoottiselta paikalta pelata jääkiekkoa, mutta kanadalaishyökkääjä viihtyi organisaatiossa.
– Rakastin sitä. Organisaatio ja valmentajat olivat uskomattomia. ja olivat minulle pelkästään mahtavia. Siellä autettiin minua paljon pelini kanssa, enkä voi kiittää heitä tarpeeksi, hän kertoo MTV Sportille.
