Hieronta päättyi raakaan ryöstöön - asiakas yritti tappaa

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 40-vuotiaan miehen tapon yrityksestä ja törkeästä ryöstöstä 4 vuodeksi ja 2 kuukaudeksi vankeuteen.

Rikos tapahtui lokakuussa Helsingin Ruoholahdessa. Mies oli varannut ajan 65-vuotiaalta naishierojalta, jolla hän oli käynyt muutaman kerran ennenkin.

Hieronnan jälkeen he olivat keskustelleet hetken niitä näitä. Mies oli pukeutunut, ottanut rautaputken ja aloittanut pahoinpitelyn.

- Vain jotenkin pimahti päässä, mies selitti myöhemmin oikeudessa.

Mies löi ensimmäisen kerran, kun nainen seisoi selin. Nainen oli huomattavasti miestä pienempi.

Nainen kaatui lattialle ja mies löi toistakymmentä kertaa kasvoihin ja päähän. 40-vuotias mies istui naisen rinnan päälle ja kuristi ensin käsin kaulasta ja myös painoi metallitangolla kurkkua.

Mies lopetti kuristamisen, kun nainen meni tajuttomaksi. Mies vei asunnosta 80 euroa ja kaksi matkapuhelinta.

Uhrin päähän osui 14 iskua.

1,5 - 2 tunnin päästä tajuihinsa palannut nainen sai hälytettyä apua naapurista. Hän sai pahoinpitelystä vakavia vammoja, muun muassa silmä vammautui ja poskiluu murtui

”Tarkoituksena vaientaa huuto”

Oikeudessa mies kiisti tapon yrityksen, mutta myönsi törkeän ryöstön. Tarkoituksena ei ollut tappaa naista. Miehen mukaan tarkoituksena oli vain vaientaa naisen huuto.

Mies kertoi saaneensa ajatuksen ryöstöstä asunnossa. Työttömäksi jääneen miehen taloudellinen tilanne oli huono. Mies kertoi löytäneensä tekovälineenä käyttämänsä metalliputken asunnosta.

Naisen mukaan sellaista putkea ei siellä kuitenkaan ollut.

Oikeus katsoikin, että mies oli tuonut putken mukanaan, mikä viittasi teon suunnitelmallisuuteen.

Oikeuden mukaan raaka ja kova väkivalta osoitti sen, että mies oli yrittänyt tappaa naisen. Väkivalta ja suunnitelmallisuus toivat tuomion törkeästä ryöstöstä.

Tavanomaisesti tapon yrityksestä langetetaan  3,5 v - 4 vuotta vankeutta. Käräjäoikeuden mielestä teko ei ollut poikkeuksellisen vahingollinen eikä siten moitittavuudeltaan vakavimmasta päästä.

Oikeus katsoi oikeudenmukaiseksi rangaistukseksi molemmista rikoksista 4 v 2 kk.

Mies määrättiin maksamaan naiselle korvauksia yhteensä noin 17000 euroa.

Lue myös:

    Uusimmat