Hetki joka muutti kaiken: Miio Parkkonen putosi 12 metrin korkeudesta asfalttiin ja säilyi hengissä – "Ei pitäisi olla mahdollista, että kävelen ja puhun"

Helsinkiläinen Miio sai humalassa päähänpiston, joka oli riistää hengen karmivalla tavalla -"Ei pitäisi olla mahdollista, että kävelen ja puhun" 3:56
MTV Uutiset Live: Miio puhuu avoimesti onnettomuudesta, joka oli viedä häneltä hengen

Miio Parkkonen putosi kovalle asfaltille 12 metrin korkeudesta vuonna 2011.

Nyt, kahdeksan vuotta myöhemmin, Miiolle kuuluu hyvää. Hän pystyy liikkumaan ja puhumaan normaalisti.

– Monen mukaan ei pitäisi olla mahdollista, että ensinnäkin kävelen ja puhun. Ja vielä, että puhun ihan järkeviäkin välillä.

Miio oli ystävättärensä kanssa tulossa baarista kotiin. Perille tultaessa ystävätär huomasi, että avaimet olivat unohtuneet sisälle.

– Huomasin, että parvekkeen ovi oli auki. Mitään sanomatta kiipesin paloportaita pitkin ja ajattelin, että kiipeän parvekkeelle sieltä.

Kalliit 20 euroa

Ajatuksena oli säästää 20 euroa, kun ei tarvinnut soittaa huoltomiestä avaamaan ovea. 20 euron maksulta vältyttiin, mutta Miio sai maksaa kovan hinnan.

– En koskaan päässyt parvekkeelle, vaan tulin 12 metriä asfalttiin. Putosin kahden ystävän eteen ja pomppasin asfaltista noin puoli metriä ylös, Miio kertoo.

Putoamisen nähneet järkyttyneet ystävät olivat varmoja, että Miio kuoli. He soittivat paikalle ambulanssin. Kuin ihmeen kaupalla Miio säilyi hengissä.

Putoamisen seurauksena Miio vammautui pahoin.

Vakavimmat vammat olivat niskan ja lantion murtumat, keuhkojen repeäminen ja kielen halvaantuminen. Lisäksi hän sai vakavan aivovamman kolmen aivoverenvuodon seurauksena.

Ennen kuin teet mitään, laske mielessäsi kahteen

Miiolla on antaa kaikille yksinkertainen vinkki, joilla vastaavanlaisilta onnettomuuksilta vältytään: ennen kuin teet mitään, laske ensin mielessäsi hiljaa kahteen.

– Siinä ehtii tehdä usein paljon viisaampia päätöksiä. Se riittää jossain kohtaa pelastamaan jopa ihmishengen.

Voit katsoa Miion koko haastattelun jutun alussa olevalta videolta!

Lue myös:

    Uusimmat