Hetemaj hakee uutta nostetta Serie C:stä: ”Kovatasoinen sarja”

Mehmet Hetemaj pelasi lainalla FC Hongassa heinäkuun 10. päivään asti, kunnes palasi Italiaan hakemaan uutta nostetta ulkomaan uralleen Serie C:n seurasta AC Monzasta.

Hetemaj edusti AlbinoLeffeä kaudesta 2010 saakka, mutta ura jäi junnaamaan siellä paikoillaan. Hetemaj päätti hakea uutta vauhtia ensin Suomesta ja sitten tarttumalla suuria satsauksia tulevaisuuteen tehneen Serie C:ssä pelaavan AC Monzan sopimustarjoukseen.

- Seurassa on tehty suuria muutoksia. Presidentti on sama, mutta sitten koko muu seurajohto on uudistettu täksi kaudeksi. Myös joukkue on aivan uusi. Viime kauden joukkueesta on vain 5-6 pelaajaa jäljellä. Joukkue vaikuttaa hyvältä. Meillä on paljon pelaajia, jotka ovat voittaneet urallaan liigoja, kuten Serie B:n tai C:n ja he tuovat tärkeää voittamisen mentaliteettia ja kulttuuria seuraan, Hetemaj kertoo MTV Sportille.

Italiassa on parhaillaan menossa pre-season. Tosipelejäkin tulee harjoittelun lomassa Italian Cupissa.

- Edellisessä ottelussa laitettiin Serie B:n seura Modena todella tiukoille ja tiputtiin vasta rankkareilla. Se oli tasaväkinen ottelu ja se antaa hyvän fiiliksen, että pystyttiin pelaamaan ylempisarjalaista vastaan noin hyvin.

Monza tähtää sarjanousuun, mutta niin moni muukin seura Serie C:ssä.

- Viime kaudella kukaan ei tippunut, joten monet siirsivät ajatuksensa jo seuraavaan kauteen, pelauttivat paljon nuoria, sillä siitä saa liitolta rahaa. Nyt monet joukkueet ovat satsanneet paljon rahaa tähän kauteen ja sarja on melkein kovatasoisempi kuin Serie B, Hetemaj täräyttää.

Kaudesta 2008 saakka ulkomailla pelannut Hetemaj pelasi pitkästä aikaa Suomessa. Hän sai iso roolin Hongassa ja oli nuoren joukkueen johtopelaajia.

- Suomi oli tärkeä etappi. Alussa kesti vähän aikaa päästä kuntoon ja hankkia pelituntuma, sillä peleistä oli puolen vuoden tauko. Sain Suomessa hankittua taas hyvän pelivireen ja sain pelata isossa roolissa. Lisäksi Suomessa oli aivan mahtavaa elää, kun perhe ja kaverit olivat lähellä. Toivon Hongalle kaikkea parasta ja toivottavasti taistelu sarjapaikasta päättyy onnellisesti, Hetemaj päättää.

Lue myös:

    Uusimmat