Huuhkajat-tähti lataa tylyn piikin Cristiano Ronaldolle
Cristiano Ronaldo ei ole mukana kokoonpanossa, kun Portugali isännöi Suomea EM-kisoihin valmistavassa maaottelussa Lissabonissa tiistaina.
Robert Ivanov on Ronaldon puuttumisesta harmissaan. Huuhkajien huipputopparilla on suuri arvostus 39-vuotiasta supertähteä kohtaan, mutta näkee Portugalin olevan myös pahempi vastustaja ilman häntä.
– Totta kai puhutaan yhdestä maailman parhaasta pelaajasta kautta aikojen, että siinä mielessä olisi ollut hieno kohdata, Ivanov sanoi Huuhkajien mediatilaisuudessa tiistaina.
– Portugali pelaa kuitenkin joukkueena paremmin ilman häntä, eli meille tulee vaikeampi peli. Siellä on 11-20 muuta isoa pelaajaa, jotka pelaavat Euroopan parhaissa sarjoissa. Haastetta on siis ihan tarpeeksi.
LUE MYÖS: Huuhkajat-lupaus treenaa Manchester Cityn megatähtien kanssa – kertoo nyt, miltä se tuntuu
Huuhkajien jäätyä EM-kisoista rannalle, toimivat maaottelut Portugalia ja Skotlantia vastaan joukkueelle kelvollisena testinä ennen syksyn Kansojen liiga -urakkaa.
Suomi on silloin samassa lohkossa Englannin, Irlannin ja Kreikan kanssa.
– Kaksi maaottelua hienoja vastustajia vastaan. Itselle nämä ovat aina isoja juttuja ja on hienoa tulla tänne.
– Kansojen liigaa ajatellen tämä on hyvää valmistautumista. Maaottelut ovat kuitenkin aina kovia pelejä. Vuosien varrella pienemmät maat ovat ottaneet isoja kiinni. Ideaalisessa tilanteessa nämä olisivat olleet valmistavia pelejä EM-kisoja varten, mutta tällaista tämä on. Tosi kiva päästä pelaamaan näin isoja maita vastaan.
Henkisesti vaikea kausi takana
Ivanovin ensimmäinen kausi Saksan 2. Bundesliigassa pelaavan Eintracht Braunschweigin riveissä oli haastava. Joukkue taisteli karun alun jälkeen putoamista vastaan, mutta pelastui loppuhetkillä.
– Olo on helpottunut. Säilyminen oli kauden tavoite, ja yhdessä vaiheessa syksyä se tuntui mahdottomalta, kun kasassa oli viisi pistettä 12 ottelusta. Jokainen peli oli kuin pienimuotoinen finaali, Ivanov kertaa.
– Kairasimme säilymisen kuitenkin jo ennen viimeistä ottelua, eli kevätkierros meni siinä mielessä onnistuneesti. Ylpeä siitä, miten saimme raavittua pisteet ja säilyttyä.
– Oma henkilökohtainen tavoite olisi, että ensi kaudella taistellaan sijoista sarjataulukon toisessa päässä.
Muuten Ivanov piti ensimmäisestä vuodestaan saksalaisen jalkapallokulttuurin parissa.
– Braunschweigin kaupungissa jalkapallo on uskomattoman iso juttu. Ensimmäista kertaa urallani tunnen asuvani kaupungissa, jossa merkitsee miten joukkueella menee joka viikonloppu.
– Jokainen peli on lähes loppuunmyyty ja fanit seuraavat meitä kaikkialle. Se oli pitkään henkisesti vaikea kausi, mutta muuten olen viihtynyt todella hyvin.
Uran huippu vielä saavuttamatta
Syyskuussa 30 vuotta täyttävän Ivanovin sopimus Braunschweigin kanssa jatkuu kesään 2025. Hän oli tällä kaudella joukkueensa avainpelaajia ja uurasti 29 sarjapeliä Leijonien alakerrassa.
Veikkausliigassa, Huuhkajissa ja Puolan pääsarjassa aiemmin taitonsa osoittanut keskuspuolustaja kokee, ettei kuitenkaan ole vielä uransa huipulla.
LUE MYÖS: Huuhkajien timantti hioutuu Ruotsissa – "Italian tai Espanjan pääsarja tavoitteena tulevaisuudessa"
– Totta kai haluaisi mennä aina eteenpäin. Urani ulkomailla on ollut vielä lyhyt, joten koen, että minulla on vielä todella paljon annettavaa. Iästäni huolimatta en näe tämän olevan vielä se ultimaattinen tasoni, vaan enemmän on annettavaa.
– Olen sopeutunut kaikkialle minne olen mennyt. En halua sulkea itseäni laatikkoon. Olen jo nyt siellä, minne kukaan ei osannut kuvitella minun yltävän. Ikinä ei tiedä. Menen päivä kerrallaan, koitan kehittyä ja katsotaan sitten mihin se riittää.
Suomen ja Portugalin välinen ystävyysottelu potkaistaan käyntiin tiistaina kello 21.45 Suomen aikaa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää