Helvetin enkelien jengisyytteet nurin

Espoon käräjäoikeus on hylännyt Hells Angels -kerholaisia vastaan nostetut syytteet järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistumisesta.

Kyseisen jengipykälän perusteella ei ole vielä tuomittu ketään Suomessa.

Käräjäoikeuden mukaan asiassa ei tullut oikeudenkäynnin aikana esiin seikkoja, joista olisi pääteltävissä, että kerhon Espoossa toimineen Helsingin osaston jäsenet olisivat ryhmänä tehneet tai yrittäneet tehdä vakavan rikoksen. Myöskään rikoksentekoaikeista ei saatu näyttöä.

"Helvetin enkelit ei siis tässä tapauksessa ole ollut vakavien rikosten tekemistä varten järjestäytynyt rikollisryhmä", käräjäoikeus toteaa tiedotteessaan.

Myös jengiläisten salakapakkaa koskevat alkoholirikossyytteet hylättiin.

Jengiliivit määrättiin palautettaviksi

Syytettyjä vyyhdessä on 25, joista 11:n kohdalta kaikki syytteet hylättiin. Syytetyistä kymmenen tuomittiin ampuma-aserikoksesta.

Ankarimmat rangaistukset ovat muun muassa törkeästä huumausainerikoksesta ja pahoinpitelystä tuomittu 1 vuosi 7 kuukautta vankeutta ja muun muassa törkeästä pahoinpitelystä ja pahoinpitelystä tuomittu 2 vuotta vankeutta.

Takavarikoidut jengiliivit oikeus määräsi palautettavaksi omistajilleen.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat