Helteet kiusanneet metsämarjoja ja sieniä

Ensimmäiset metsämarjasadot ovat kypsiä. Lakkaa poimitaan tällä hetkellä, mutta sato uhkaa jäädä melko heikoksi. Korpisoilla marjoja kypsyy vielä elokuussakin.

Mustikka on kypsää poimittavaksi eteläisen ja keskisen Suomen alueella, Pohjois-Suomessa mustikkaa voidaan koneella poimia reilun viikon päästä. Mustikka on hyvälaatuista, mutta kaipaisi sadetta, koska kuivemmilla kasvupaikoilla marja on jäämässä pienikokoiseksi. Tämä heikentää muuten tavanomaisen suuruista mustikkasatoa.

Puolukka kukki hyvin eikä se ole yhtä altis kuivuudelle, joten siitä on odotettavissa hyvä sato. Myös puolukan kypsyminen myöhästynee viime vuotisesta jonkin verran. Etelä- ja Keski-Suomessa puolukkaa päästään poimimaan elokuun lopussa, pohjoisessa syyskuun alkupuolella.

Marjojen kannattaa antaa kypsyä luonnossa kunnolla ennen poimintaa, sillä kypsymisen loppuvaiheessa marja kasvattaa nopeasti kokoaan sekä vitamiini-, kivennäisaine- ja flavonoidipitoisuuttaan.

Sieniä ovat helteet kunnolla kiusanneet, mutta toivoa ei ole täysin menetetty. Kunnon ukkossateet voivat vielä pelastaa kuumuuden kuihduttamaa satoa.

(Mtv3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat