Helsinki-Vantaan terminaali tyhjennetty osittain uudestaan – pelastustehtävä käynnissä

Helsinki-Vantaan lentokentän T2 lähtöaula on tyhjennetty osittain uudelleen pelastustehtävän vuoksi.

T2-lähtöaula on pelastustehtävän vuoksi osittain suljettu, mutta toinen turvatarkastuslinjasto ja lähtöselvityspisteet 240-271 ovat toistaiseksi auki, kerrotaan Finavian viestinnästä.

Saapuvien aula 2A on toistaiseksi myös poissa käytöstä.

Jo aiemmin tänään  16 ihmistä sai hengitystieoireita turvatarkastuspisteellä havaitusta hajusta, kertoo pelastuslaitos. Altistuneista neljä lähti tarkastettavaksi sairaalaan. Pelastuslaitoksen mukaan altistuneet ovat henkilökuntaan kuuluvia. He saivat ylähengitysteiden oireita, kuten kurkun karheutta, yskää ja silmien kirvelyä.  

Pelastuslaitos sai hälytyksen kakkosterminaaliin ensimmäisen kerran ennen puolta kahtatoista. Haju oli jo haihtunut, kun pelastuslaitos pääsi paikalle. Myös ihmisten ärsytysoireet olivat jo loppuneet. Pelastuslaitoksen mittauksissa ei hajulle ole löytynyt selitystä.

Selvittelyä jatketaan edelleen käymällä läpi ilmastointia.  

–Me olemme mitanneet alueen kaikilla mahdollisilla nykyaikaisilla monikaasumittareilla ja taistelukaasumittareilla. Kaikki roskikset on käyty läpi, mutta mitkään mittarit eivät havainneet mitään, kertoi päivystävä palomestari Arto Latvala Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta aiemmin tänään.  

Lue myös:

    Uusimmat