Helsingin kaupungin rakennusvirasto on valmistautunut tulevaan talveen huolellisesti.
Ensilumi ja liukkaat tiet eivät pääse yllättämään ainakaan Helsingin kaupungin rakennusvirastoa, sillä tulevaan talveen on valmistauduttu huolellisesti monella rintamalla. Virastolla on Helsingin katujen ja teiden kunnossapidosta pitkä kokemus.
Helsingissä on tehty lumenpoistoon tarkka ennakkosuunnitelma ja kalustoon on hankittu riittävästi resursseja.
– Lokakuun puolesta välistä lähtien meillä on käytössä kevyt varallaolo ja marraskuun alusta alkaa vahvempi varallaolo, Helsingin kaupungin rakennusviraston ylläpitotoimiston toimistopäällikkö Pekka Isoniemi kertoo MTV Autoille.
Jalankulkijatkin otettu huomioon
Helsingin lumenpoiston kanssa tekemisissä olevat kaikki tahot seuraavat myös säännöllisesti sääpalveluita. Myös jalankulkijat otetaan huomioon, jotta voitaisiin mahdollisimman aikaisessa vaiheessa välttyä liukastumisilta.
– Teemme ennen runsaimpien lumisateiden tuloa hyvissä ajoin ennakkosuolausta teiden lisäksi myös jalkakäytäville ja erityisesti ajoteiden sillan kansiin, jotka tahtovat jäätyä ensimmäisenä, Isoniemi selvittää.
Uusi sulatusmateriaali kokeilussa
Rakennusvirastolla on tulevaan talveen varattuna lumenpoistokalustoa moneen lähtöön niin ajoradoille kuin jalkakäytävillekin. Myös uusia kokeiluja on työn alla.
– Tulevan talven yksi mielenkiintoisin asia on testi, jossa pyrimme tänä vuonna edistämään myös talvipyöräilyä. Kyseessä on uusi materiaalikokeilu, joka on tietyntyyppinen sulatusmateriaali. Kokeilemme pitää tiettyjä talvipyöräilyreittejä käytössä myös talvella.
"Olemme varautuneet kaikkeen"
Kun sitten talvi lopulta tulee ja lumisateet yllättävät kaikki, Helsingin kaupungin rakennusvirastolla on homma hallussa.
– Olemme varautuneet kaikkeen. Meillä on nyt takana kaksi helppoa talvea, mutta sitä edeltävät neljä talvea olivat erittäin runsaslumisia. Jos lunta tulee todella paljon, pulassa ollaan, mutta parhaamme teemme.
