Helsingin Vapaavuori antaa hallitukselle täyslaidallisen "epämääräisestä kuiskuttelusta" ja "maalittamisesta"

5:22
Näin Vapaavuori kertoi perjantaina pääkaupunkiseudun uusista koronarajoituksista.

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) syyttää Suomen hallitusta asiallisen keskustelun välttämisestä Helsingin kanssa.

Debatti juontaa juurensa julkisuudessa käytyyn keskusteluun siitä, ovatko Uudenmaan tai pääkaupunkiseudun koronatoimet olleet riittäviä tai oikea-aikaisia.

Blogissaan Vapaavuori vetoaa presidentti Sauli Niinistön kantaan, jossa presidentti kehotti tavoittelemaan yhteistä ratkaisujen hakemista.

Vapaavuori syyttää hallitusta siitä, että yhteistyötä Helsingin kanssa ei ole tehty riittävästi, ja sen sijaan on "epämääräisesti kuiskuteltu" pääkaupunkiseudun riittämättömistä toimista. Vapaavuori tylyttää hallitusta siitä, ettei näitä puutteita ole hänestä tarpeeksi selkeästi yksilöity. Hänen mukaansa Helsinki on tehnyt kaikki vaaditut toimet oikeaan aikaan, käyttämällä samoja asiantuntijoita kuin hallituskin.

Vapaavuori yltyy toteamaan, että "voi sanoa, että pääkaupunkiseutua viime vaiheessa jopa maalitettiin" hallituksen kommenteissa. Hän viittasi puheenvuorollaan ilmeisesti Krista Kiurun (sd.) lausuntoon, jonka mukaan liian lepsut rajoitustoimet voivat aiheuttaa ongelmia koko Suomelle.

Korjattu Kiurun puoluekanta jutussa keskustasta SDP:ksi kello 22.22.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja