Helsingin Salmisaaren voimalaturma aiheutti jopa sadan kalan kuoleman – Mikko Kärnä teki tutkintapyynnön

Helenin Salmisaaren voimalaitoksella sattui eilen ympäristövahinko.

Jopa sata pienkalaa menetti henkensä, yhtiö tiedottaa. Tilanne johtui tuotantokatkon teknisestä viasta, jonka aiheutti inhimillinen erehdys.

Voimalaitokselta päätyi mereen ympäristölupaa lämpimämpää lauhdevettä noin puolen tunnin ajan. Vettä oli käytetty laitoksen jäähdyttämiseen.

Tämän seurauksena meriveden lämpötila nousi voimalaitoksen merivesikanavassa hetkellisesti noin 38-asteiseksi, joka aiheutti valitettavasti herkimpien kalojen kuoleman lauhdevesiputken läheisyydessä. Helen kertoo tiedotteessaan, että silminnäkijähavaintojen mukaan kuolleita pienkaloja on ollut joitakin kymmeniä, mahdollisesti satakunta.

Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.

Kansanedustaja Mikko Kärnä (Kesk.) on kertonut Twitterissä tehneensä tapaukseen liittyen tutkintapyynnön poliisille.

– Pyysin poliisia selvittämään, onko Helsingin kaupunki, Helsingin Energia tai joku muu taho syyllistynyt ympäristörikokseen aiheuttamalla tämän kalojen joukkokuoleman, Kärnä toteaa.

Poliisi ei ehtinyt vielä keskiviikkona iltapäivällä vahvistaa, onko tutkintapyyntö saavuttanut poliisin.

Lue myös:

    Uusimmat