Mainos

Helsingin Rautatientorin metroasema auki aikaisintaan maanantaina – rankkasateen aiheuttamat vahingot pistivät metron kiinni perjantaina

1:18
Rankkasade sai metroaseman tulvimaan Helsingissä perjantaina.

Helsingin Rautatientorin metroasema aukeaa aikaisintaan maanantaina, kertoo Helsingin kaupungin liikennelaitos (HKL) tiedotteessaan. Muuten metroliikenne toimii nyt koko linjalla.

HKL kertoo, että Rautatientorin aseman siivous ja kuivatus ovat käynnissä. Metroaseman ohi ajaminen on HKL:n mukaan turvallista. Asema aukeaa, kun tilat on saatu siivottua ja desinfioitua ja tekniset järjestelmät varmistettua.

Perjantaina metroa liikennöitiin Rautatientorille metroasemalle tulvineen veden vuoksi kahdessa osassa. Lauantaina metroa on jälleen alettu liikennöidä yhtenä linjana, mutta Rautatientorin aseman ohi junat ajavat pysähtymättä.

Vaurioiden laajuutta selvitetään

HKL:n mukaan Rautatientorin aseman siivous- ja kuivatustyöt on saatu käyntiin sujuvasti, mutta vaurioiden laajuuden vuoksi työ vie aikaa.

– Parhaillaan selvitetään teknisten järjestelmien tilaa ja aloitetaan testauksia ja korjauksia. Vaurioita on muun muassa hissikuilussa ja sähkölaitteissa, mutta liukuportaat säästyivät vaurioitta, kertoo HKL:n turvallisuuspäällikkö Juhana Hietaranta tiedotteessa.

Hänen mukaansa ennen aseman avaamista on kuitenkin varmistettava rikkoutuneiden teknisten järjestelmien korvaaminen muilla turvallisilla järjestelyillä.

– Näistä meillä on enemmän tietoa sunnuntaina iltapäivällä, jolloin arvioimme tilannetta uudestaan, kertoo HKL:n toimitusjohtaja Ville Lehmuskoski.

Rautatientorin metroasemalle tulvi perjantaina sadevettä. Vettä pääsi Kaivopihan huoltotunnelin kautta metroaseman puolelle ja sen teknisiin tiloihin. Vesivahingon syynä oli perjantaiaamun rankkasade, joka aiheutti hulevesijärjestelmän poikkeuksellisen kuormittumisen ja pettämisen.

Perjantain ja lauantain välisenä yönä veden pumppaaminen saatiin lähes valmiiksi.

Lisätietoja poikkeusliikenteestä ja korvaavista liikennejärjestelyistä on nähtävissä HSL:n nettisivuilla. 

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja