Helena Petäistö paikan päältä Pariisista: Tilanne on jännittynyt, keltaliivit saivat Pariisin laittamaan luukut kiinni – "Panssaroidut ajoneuvot Champs-Elysees'llä ovat aikamoinen näky"

Protestit leimahtivat jälleen Ranskassa 2:11

MTV Uutisten entinen Ranskan-kirjeenvaihtaja Helena Petäistö kuvailee Ranskan mielenosoitusten tunnelmia Pariisista käsin.

Katso videolta rajut tunnelmat Pariisin protesteista!

Petäistön mukaan viime lauantaina Pariisin mellakoiden tilanne oli verrattavissa sotatilaan. Nyt tilanne on jännittynyt, mutta huomattavasti rauhallisempi kuin viime lauantaina.

– Keltaliivit ovat saaneet sen aikaan, että Pariisi on joutunut pistämään luukut kiinni. Kuvat, joita nähdään Champs-Elysees'llä olevista panssaroiduista ajoneuvoista on aikamoinen näky, kun ollaan länsimaisessa kaupungissa, Petäistö kuvailee.

Champs-Elysees'llä syntyy yhteenottoja mielenosoittajien ja poliisien välillä säännöllisin väliajoin, mutta mielenosoittajien määrä on pienempi kuin viikko sitten. Kaduille on saapunut myös mielenosoitusten siivellä varkaita etenkin elektroniikkakauppoihin.

Suurin osa mielenosoitusten alueille sijoittuvista liikkeistä on laittanut levottomuuksien ajaksi ovensa säppiin.

– Aivan uskomaton tilanne, kun jouluun on kaksi viikkoa. Yleensä Pariisiin tulee jopa ympäri Eurooppaa ihmisiä jouluostoksille.

Ei pelkästään kyse rahasta

Petäistön mukaan ranskalaiset ovat niin sanotusti "allergisia" veroille.

– Yli 40 prosenttia työssäkäyvistä kansalaisista ei maksa ollenkaan tuloveroa, mikä tuntuu täysin käsittämättömältä jos ajatellaan suomalaista yhteiskuntaa.

Nyt syttyneet mielenosoitukset ovat Petäistön mukaan perinteinen Ranskassa syntyvä verokapina, mutta pelkästä rahasta ei tällä kertaa ole kysymys. Mieltänsä osoittavia tulee myös paremmin toimeentulevilta, rauhallisilta esikaupunkialueilta.

– Nämä ihmiset nähtävästi kokevat myös, että heitä ei ole kuunneltu, vaan heitä on halveksittu ja ylenkatsottu. Se tekee tämän kamalan vaikeaksi.

Macron tiukan paikan edessä

Petäistön mukaan pääministeri on usein ensimmäisenä tulilinjalla, kun vallanpitäjiä ruvetaan arvostelemaan.

– Tällä kertaa näyttää siltä, että pääministeri on epäonnistunut tehtävässään. Nyt nähdään mitä siinä tapahtuu, kaikki odottavat pääministerin lähtöä. Mutta kuka tulisi uudeksi pääministeriksi näin vakavaan tilanteeseen, Petäistö pohtii.

Petäistön mukaan presidentti Emmanuel Macronin odotetaan tulevan vaatimuksia vastaan.

– Macron yleensä ollut taitava jotain asiaa ajaessaan. Hänellä on vielä edessään vielä hyvin paljon suuria uudistuksia, muun muassa eläkeuudistukset. Enää on hyvin vaikea nähdä hänen uudistavan tätä maata, kuten hän oli ajatellut ja luvannut.

Lue myös:

    Uusimmat