Helena Hiilivirta: Nämä olivat Musiikkitalon haasteet

Elokuussa 2011 Helsinkiin Töölönlahden rannalle valmistuneen Musiikkitalon suunnitteluvaiheen suurimmaksi haasteeksi Hiilivirta nimeää ylipäänsä koko talon saamisen Helsinkiin.

– Sehän (suunnittelu) alkoi jo itseasiassa vuonna 1990 ja minäkin olin mukana jo niissä alkuvaiheen suunnitteluissa sen koko RSO:n intendenttikauteni – sen takia että yksi asia oli saada RSO:lle kunnon toimitilat siihen taloon.

Tavoite oli löytää Sibelius-Akatemialle, RSO:lle sekä Helsingin Kaupunginorkesterille yhteinen koti Helsinkiin paraatipaikalle. Rahoituksen kasaan saaminen koitui kuitenkin haasteelliseksi. 

– Sitten siinä tuli lamavaiheita, Töölönlahden suunnitteluongelmia ja Makasiinien suojelua – ja ristipaineita siitä, että toisaalta oli tahoja, jotka hyvin voimakkaasti halusivat että talo saadaan aikaiseksi ja hyvin paljon tahoja, jotka sanoivat, että Suomella ei ole siihen varaa. Ja että ei tämmöiselle paikalle voi sellaista laittaa, Hiilivirta muistelee. 

Hiilivirran mukaan arkkitehtikilpailun jälkeen ainakin yleisön puolelta asenne hiukan muuttui, kun nähtiin, mitä talo voisi olla.

Kolmen eri tahon, Helsingin Kaupunginorkesterin, RSO:n sekä Sibelius-Akatemian kanssa ei yhteisen sävelen löytyminen ollut kuitenkaan järin helppo.

– Vaikka sitä oli alusta lähtien yhteiseksi taloksi suunniteltu, niin eihän se ihan yksinkertaista ollut, koska jouduttiin miettimään aikatauluja ja kuka käyttää mitäkin tilaa ja milloinkin.

– Käytännön tasolla nämä asiat vielä toimivat, mutta sitten kun raha tulee konsultiksi tähän hommaan, ja täytyy miettiä, kuka maksaa mitäkin – ettei vaan nyt joku joutuisi kustantamaan toiselle jotakin, ja jos joku saa vähän enemmän kuin toinen – niin niistä asioista oli sitten vaikeampi päästä yhteisymmärrykseen.

"Siinä oli henkilökohtaisia paineita"

Hiilivirta johti Musiikkitaloa sen suunnitteluvaiheessa ja talon valmistuttua.

– Sitten perustettiin erillinen tuotantoyhtiö pyörittämään taloa, ja siihen valittiin sitten toimitusjohtajaksi eri henkilö. Olin sisältöjohtajana hänen rinnallaan. Ja siitä sitten oikeastaan alkoivat ne hankalammat vaiheet, Hiilivirta sanoo.

Pian luettiinkin uutinen Hiilivirran irtisanoutumisesta. Mitä tapahtui?

– Sekä Hiilivirta että tämä toimitusjohtaja, me molemmat irtisanouduimme. Tilanteet oli menneet niin hankauksiin. Siinä oli siis henkilökohtaisia paineita meidän kesken, eli yhteistä säveltä ei löydetty, mutta se ei ollut varmaankaan se koko totuus. Pahinta omalla kohdallani oli se, että en koskaan saanut selville, mikä minun toiminnassani meni pieleen. 

– Yhteys tämän palveluyhtiön hallituksen ja minun välillä oli hyvin etäinen siitä lähtien kun toimitusjohtaja oli siinä välissä. 

Hiilivirta kertoo selvinneensä tilanteesta jo pian.

– Ehkä oman taustani ja henkilöhistoriani valossa päätin hyvin varhaisessa vaiheessa että en katkeroidu asiasta. Koitin heti alusta lähtien miettiä, että tämä on joka tapauksessa ihan mahtava, hieno kokemus elämässä. Mietin olenko jäämässä jo eläkkeelle ja nauttimaan vapaaherrattaren ajoista, järjestänkö elämäni siten, Hiilivirta nauraa. 

– Mutta aika pian, ei se ollut kuin puoli vuotta, kun otettiin jo yhteyttä Tampereelta ja pyydettiin sinne jatkamaan, ehkä kuitenkin minulle ominta uraa, nykyään Tampere Filharmonian intendenttinä toimiva Hiilivirta kertoo.

Mikä Helena Hiilivirran mukaan suomalaisissa orkestereissa on muuttunut 1990-luvulta tähän päivään? Mitä ilmiötä Hiilivirran mukaan suomalaisten tulisi tänä vuonna klassisen musiikin piirissä seurata? Katso koko haastattelu!