Heidät on tunnistettu Norjan maanvyöryn kuolonuhreiksi – mukana kadonneen perheen isä ja 2-vuotias tytär, raskaana olevan äidin kohtalo yhä auki

Norjan maanvyörystä löytyi viides kuolonuhri – Gjerdrumin pormestari kertoo MTV:lle paikallisten tuntemuksista 4:00
Gjerdrumin pormestari kertoi pelastustyön etenemisestä MTV:lle eilen sunnuntaina.

Norjan maanvyörymässä kadonneista kymmenestä ihmisestä seitsemän on löytynyt. Verdens Gang julkaisi viiden tunnistetun ja viiden kateissa olevan tai tunnistamattoman tiedot. 

Norjan maanvyörymäalueelta löytyi eilen kolme kuolonuhria lisää. Kaksi heistä on 40-vuotias mies ja hänen 2-vuotias tyttärensä.

Kuolleita on löytynyt yhteensä seitsemän, ja heistä viisi on tunnistettu. Tunnistaminen jatkuu päivän aikana.

Uhrien etsintää on jatkettu koko viime yö, kertoo Verdens Gang -lehti. Kolme ihmistä on vielä kateissa. Norjan poliisi yrittää löytää kadonneita muun muassa heidän kännyköidensä mobiilisignaalin avulla, kertoo Norjan TV2.

Maanvyöry sattui Gjerdrumin Askissa, muutaman kymmenen kilometrin päässä Oslosta, keskiviikkona aamuyöllä.

Tunnistetut

Eirik Grønolen, 31, löydettiin perjantaina. Hänellä oli oma IT-yritys. NRK:n mukaan hänen asuinkumppaninsa ja koiransa ovat selvinneet vyörymästä hengissä.

Bjørn-Ivar Grymyr Jansen, 40, löydettiin lauantaina. Myös hänen 31-vuotias vaimonsa ja 2-vuotias Alma-tyttärensä oli ilmoitettu kadonneeksi. Tytär on löytynyt kuolleena, vaimoa ei. Jansenit olivat kotonaan vyöryn sattuessa.

Alma Grymyr Jansen, 2, löydettiin lauantaina. Bjørn-Ivar Grymyr Jansenin tytär.

Lisbeth Neraas, 54, löydettiin lauantaina. Hän oli 29-vuotiaan Marius Brustadin äiti. Myös Marius on löydetty kuolleena.

Marius Brustad, 29, löydettiin sunnuntaina. Oli tullut jouluksi äitinsä Lisbeth Neraasin luokse.

Yhä kateissa tai tunnistamatta

Charlot Grymyr Jansen, 31, kuolleena löydetyn Bjørn-Ivar Grymyr Jansenin vaimo ja 2-vuotiaan Alman äiti. Hän oli raskaana. Vauvan oli määrä syntyä ensi kuussa.

Ann-Mari Olsen-Næristorp, 50, kadonnut yhdessä 13-vuotiaan tyttärensä Victoria Næristorp-Sørengenin kanssa. Ann-Mari Olsen-Næristorpin aviomies kertoo nähneensä vaimonsa ja Victorian, kun he yrittivät yhdessä pelastautua talosta. Aviomies pelastettiin ja vietiin sairaalaan.

Victoria Emilie Næristorp-Sørengen, 13, Ann-Mari Olsen-Næristorpin tytär.

Irene Ruud Gundersen, 69, oli kotonaan maanvyöryn sattuessa. Hänen tyttärensä Nina Christine Gundersen kirjoitti Facebookissa, että hänen isänsä ja siskonsa olivat pelastuneet talosta.

Rasa Lasinskiene, 49, oli ulkoiluttamassa koiraansa ennen töihin menoa. Hänen aviomiehensä kertoi  Bergens Tidendelle puhuneensa vaimonsa kanssa puhelimessa, kun yhteys meni yhtäkkiä poikki.

Lue myös:

    Uusimmat