Britannia 2009. Ohjaus: Daniel Barber. Käsikirjoitus: Gary Young. Kuvaus: Martin Ruhe. Leikkaus: Joe Walker. Musiikki: Martin Phipps, Ruth Barrett. Tuotanto: Kris Thykier, Matthew Vaughn, Matthew Brown. Pääosissa: Michael Caine, Emily Mortimer. Kesto: 105 min. Levittäjä: Nordisk Film.
Aina yhtä vakuuttava Michael Caine on elokuvan nimihenkilö Harry Brown, leskeksi jäänyt entinen merijalkaväen sotilas, joka on tukahduttanut sota-aikaiset, tappamiseen liittyvät muistonsa. Harry asuu aina vain rauhattomammaksi muuttuvassa Lontoon lähiössä, jossa nuoriso- ja huumerikollisuus on paisunut hallitsemattomaksi.
Kun Harryn paras ja käytännössä hänen ainoa ystävänsä Leonard murhataan brutaalisti, eläkeläinen päättää siivota alueen ja kostaa ystävänsä kuoleman, poliisi kun ei tunnu saavan aikaan mitään. Sodassa saaduista tappamisen oppitunneista on nyt hyötyä.
Daniel Barberin ohjaama elokuva on sekoitus ankeaa yhteiskunnallista realismia ja väkivallan hehkutusta. Michael Cainen Harry Brown muistuttaa Charles Bronsonin ja Clint Eastwoodin elokuvahahmoja, jotka panevat yhteiskunnan kovin ottein ja lupaa kysymättä järjestykseen.
Lännenelokuvan toimintatapojen tuominen keskelle modernia kaupunkihelvettiä ei nyt kuitenkaan tunnu luontevalta. Michael Caine on aina uskottava, myös vihassaan pitelemättömänä tappajana. Mutta kaipaammeko elokuvan toimintasankareiden jatkoksi eläkeläisiä pyssymiehiä?
Lähiöstä on tullut oma alamaailmansa, jonka näkymät ovat yhtä karuja ja ilottomia kuin sen ihmisetkin. Ympäristö on uhkaava, vaarallinen, likainen ja kaikin puolin vastenmielinen. Elokuva näyttää, miten yhteiskunta on mätä ja että vikoja pesii kaikkialla. Mutta köyhyyden, huumeongelmien ja rikollisuuden syihin ei paneuduta lainkaan, näemme vain niiden aiheuttaman masentavan tuloksen.
Hunningolle ajautuneet työläisnuoret ovat aggressiivisia ja arvaamattomia psykopaatteja, jotka tappavat silloin tällöin myös omaksi huvikseen. Elokuvan väkivalta on niin raakaa ja peittelemätöntä, että välillä sitä on vaikeata katsella.