Anabolisia steroideja lihasten kasvattamiseen käyttävät ovat suurentuneessa vaarassa sairastua sydän- ja verisuonitauteihin. Myös sydänlihaksen toiminta voi tuoreiden tutkimustulosten perusteella vahingoittua. Osa vaikutuksista saattaa jäädä pysyviksi, vaikka käytön lopettaisi.
Samankaltaisia muutoksia on havaittu aiemmissakin tutkimuksissa, mutta nyt julkaistut tulokset perustuvat suurempaan aineistoon ja pidempään seurantaan kuin koskaan aiemmin
Tutkimukseen osallistui 140 yhdysvaltalaista voimailijaa, joista 86 oli käyttänyt anabolisia steroideja vähintään kahden vuoden ajan sekä 54 verrokkia, jotka eivät olleet käyttäneet niitä koskaan. Osallistujat olivat 34–54-vuotiaita.
Osallistujien sydänten ultraäänikuvaukset paljastivat anabolisia steroideja käyttävien sydämen vasemman kammion toiminnassa heikkenemistä sekä diastolisessa että systolisessa vaiheessa. Muutokset vaikuttavat sydämen kykyyn pumpata riittävästi verta.
Vasemman kammion muutokset olivat erityisen selviä osallistujilla, jotka käyttivät anabolisia steroideja myös tutkimuksen aikana. Systolisen vaiheen heikentymää ei havaittu osallistujilla, jotka olivat lopettaneet käytön.
Samansuuntaisia ongelmia havaittiin tietokonekerroskuvauksessa, jossa tarkasteltiin osallistujien sepelvaltimoita. Anabolisia steroideja käyttävien sepelvaltimoissa oli kuvausten perusteella selvästi enemmän ateroskleroosia, mikä merkitsee suurentunutta riskiä sairastua sepelvaltimotautiin. Mitä kauemmin steroidien käyttö oli jatkunut, sitä enemmän ateroskleroosia oli.
Havainnot viittaavat vahvasti siihen, että anabolisten steroidien pitkäaikainen käyttö voi vahingoittaa sydäntä ja altistaa sydän- ja verisuonitaudeille.
Huomionarvoista on myös, että tutkimukseen osallistuneet eivät olleet ammattilaisia vaan harrastajapainonnostajia ja -voimailijoita. Tutkijat kehottavatkin lääkäreitä ottamaan anaboliset steroidit huomioon hoitaessaan nuoria ja keski-ikäisiä miehiä, joilla on sydämen vasemman kammion poikkeamia.
