Hannu-Pekka Björkman loistaa näyttämöklassikossa – Kauppamatkustajan kuolema paljastaa ihmisen ikuiset mittarit: rikastuminen, menestyminen ja mielistely

 Aku Hirviniemen esittämä poika huutaa aikuisena isälleen vastauksen:

”Meidän perheessä on aina valehdeltu! Ei ole koskaan puhuttu totta edes kymmentä minuuttia. Minusta ei ole mihinkään, ei siihen, mitä sinä olet vaatinut. Mutta sinä et saa sääliä!”

– Willyn arvot ovat materialistisia ja kovia. Täytyy olla menestynyt ja miellyttää. Ja mitta on raha. Hän siirtää arvojaan lapsilleen, kuvailee Lomania esittävä Börkman.

Onko Loman jotenkin luonnevikainen vai uhri? Näin Björkman vastaa:

– Hän ei ole luonteeltaan viallinen, mutta hän oireilee omien unelmiensa romuttumisen vuoksi. Pojistakaan ei ole tullut sitä, mitä hän on heille syöttänyt. Hän näkee lapsissaan itsensä, mutta he eivät vastaa hänen mielikuviaan ja tämä aiheuttaa valtavan pettymyksen.

Björkman muistuttaa, että Arthur Millerin isä teki konkurssin ja kirjailija kirjoitti varmastikin auki omia tuntojaan.

– Miller rakensi talonsa pihalle kirjoitusmökin tätä näytelmää varten. Kun mökki valmistui, hän kirjoitti vimmalla yhdessä yössä ensimmäisen näytöksen.

Näytelmä iski kuin pommi 1949 

Näytelmän ohjannut Kansallisteatterin pääjohtaja Mika Myllyaho kertoo, että 1949 ensi-illan päättyessä Broadwaylla katsomossa oli ensin aivan hiljaista. Sitten aplodit puhkesivat ja yleisö itki.

– Näytelmä iski kuin juuri tuon ajan tunneilmastoon. Sitä esitettiin lopulta 700 kertaa, kertoo Myllyaho.

– Se osui kuin pommi keskelle sodanjälkeistä nousukautta, jatkaa Björkman.

– Mutta ovatko nuo arvot vaihtuneet? Elämme edelleen kovassa kapitalismissa, vaikka säröjä on jo vähän nähtävissä.

Myllyaho hämmästelee itsekin näytelmän teemoja, jotka heijastelevat nykyaikaa.

Kuin Trumpin maailmasta, mutta onko toivoa

– Kun ajattelemme nykyisen Amerikan ihanteita, Trumpin valtakautta, se on samaa, mitä Willy Loman puhuu. Pitää näyttää hyvältä, voi valehdella, voi manipuloida. Nuo kaikki ovat täällä taas!

Mutta onko tässä lievästi sanoen synkänsävyisessä näytelmässä toivoa, ulospääsyä? Klassikon loppu on monelle tuttu. mutta jääköön nyt paljastamatta. Loppu on hyvin amerikkalainen ja ristin kantaa vaimo Linda, roolissa Kristiina Halttu.

Linda vaikuttaa nöyrältä myötäilijältä, mutta hän onkin se perheen viimeinen tukipylväs.

– Onhan tuo aika perinteinen amerikkalainen naisen rooli, mutta pitää ottaa huomioon näytelmän kirjoitusaika. Linda on se ukkosenjohdatin, joka pitää perhettä kasassa Willyn ja poikien välissä, kuvailee Halttu.

– Linda rakastaa miestään, huomauttaa näyttelijä.

Ja vapaus tulee lopussa. Kristiina Halttu naurahtaa.

– Se on se amerikkalainen vapaus: Kun velat on maksettu.