Hanna Kinnunen aloitti Salkkareissa vuonna 2006 – varsinkin nämä asiat ovat ajan saatossa muuttuneet sarjassa

Salattujen elämien ensimmäisestä jaksosta jo 25 vuotta 6:51
Salkkareiden ensimmäisestä jaksosta jo 25 vuotta – Hanna Kinnunen paljastaa videolla Salla Taalasmaan ikimuistoisimmat hetket

Salkkareiden 25-vuotissyntymäpäivää vietetään Helsingin Tennispalatsilla.

Salatut elämät  viettää torstaina 25. tammikuuta merkityksellistä juhlapäivää, kun Helsingin Tennispalatsilla juhlistetaan sarjan 25-vuotisjuhlaa. 

Viiden jälkeen  -ohjelmassa kurkistettiin juhlahumuun Salkkareiden synttäreillä. Salkkareissa Salla Taalasmaata näyttelevä Hanna Kinnunen  hehkutti päivän olevan erityinen ja tunnelman paikan päällä sydäntä lämmittävä.

– Tuntuu se aika uskomattomalta, että draamasarja täyttää 25 vuotta. Se on Suomen mittakaavassa mutta myös kansainvälisestikin aika iso juttu. 

Juhlapäivä on ollut Salkkarit-tähdille Kinnusen mukaan varsin vauhdikas. Tennispalatsiin on saapumassa jopa parituhatta sarjan fania juhlimaan päivää tähtien kanssa. 

Kinnunen on itse aloittanut Salkkareissa vuonna 2006. Tuolloin moni asia oli näyttelijän mukaan toisin tähän päivään verrattuna. 

– Ensimmäisenä mieleen tulee tekniset asiat. Silloin ei vielä tehty esimerkiksi HD-kuvaa, kuvattiin vähän erilaisilla studioasetuksilla ja tänä päivänä kaikki on liikkuvampaa, nopeampaa, kevyempää. Mutta kyllähän se sarjan sydän, tietyllä tavalla se Salattujen elämien henki on pysynyt ihan samana. 

Yllä olevalla videolla Hanna Kinnunen muistelee ikimuistoisimpia hetkiään Salla Taalasmaana.

Salatut elämät arkisin MTV Katsomossa ja klo 19.30 MTV3-kanavalla! Jaksot katsottavissa viikkoa ennen MTV Katsomo+ -tilauksella

Lue myös:

    Uusimmat