Hallitus haluaa, että korkeakouluopiskelijat voivat jatkossa opiskella vain yhdessä opiskelupaikassa kerrallaan. Opiskelupaikan vastaanottaminen edellyttäisi muista saman tai alemman tasoisista korkeakoulututkintoon johtavista opiskeluoikeuksista luopumista.
Tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multala (kok.) kertoo tiedotteessa, että uudistuksen tavoitteena on nostaa suomalaisten koulutustasoa. Multalan mukaan suuri joukko nuoria odottaa nyt paikkaansa hakijasumassa.
– Yhden opiskelupaikan sääntö vähentää tutkinto-oikeuksien kertymistä samoille henkilöille. Se on merkittävä muutos, jolla nostamme suomalaisten koulutustasoa, Multala sanoo.
Yli neljäsosa korkeakoulujen opiskelupaikoista myönnetään tiedotteen mukaan nykyisellään opiskelijoille, joilla on jo opiskelupaikka korkeakoulussa tai toinen tai useampi samantasoinen korkeakoulututkinto.
Multalan mukaan samalla halutaan mahdollistaa siirtyminen alalta toiselle.
– Ei ole oikein, jos alanvaihdosta tulisi kohtuuttoman vaikeaa.
Hallituksen tavoite on nostaa korkeakoulutettujen nuorten aikuisten osuus mahdollisimman lähelle 50:tä prosenttia vuoteen 2030 mennessä.
Korkea-asteen koulutettujen osuus 25–34-vuotiaista on OECD-maissa noussut 47:ään prosenttiin. Suomi on kansainvälisessä vertailussa poikkeus, sillä täällä osuus on noin 40 prosenttia.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää