Hallituksella jälleen koronaneuvottelut – MTV Uutisten tiedot: Linjaukset liikkumisrajoituksista epätodennäköisiä

Hallitus neuvottelee jälleen koronavirustilanteesta tänään keskiviikkona Säätytalossa kello 16 alkaen.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoi maanantaina, että liikkumisrajoitusten tarvetta pohditaan tämän päiväisissä neuvotteluissa. Ulkonaliikkumisrajoituksia ei kuitenkaan ole ainakaan vielä luvassa.

Marinin mukaan pohdinnassa on ollut vaihtoehto joidenkin alueiden eristämisestä kevään tapaan tai liikkumisen rajoittaminen vain välttämättömään asiointiin. 

MTV Uutisten tietojen mukaan linjaukset liikkumisrajoituksista ovat kuitenkin nyt epätodennäköisiä. Viranomaisten arvio koronatilanteesta on merkittävässä roolissa arvioinnissa.

Liikkumisrajoitusten on oltava välttämättömiä, jotta niitä voidaan ottaa käyttöön ja rajauksen on oltava oikeassa suhteessa tilanteeseen.

Myös rokotusten tilanteesta odotetaan keskustelua. Oikeusministeri ja puoluesihteerit odottavat terveysviranomaisten päätöstä siitä, rokotetaanko kuntavaalien kotiäänestysvirkailijoita ennen kuin tekevät lopullisen päätöksen kuntavaalien pitämisestä normaaliin aikaan huhtikuussa tai siirtämisestä.

Hallitus on todennut yhdessä presidentin kanssa Suomeen poikkeusolot ravintoloiden väliaikaiseksi sulkemiseksi, mutta valmiuslain pykäliä ei ole toistaiseksi aktivoitu.

Marin kertoi tiistai-iltana Ylen A-studiossa, että hallitus tekee käyttöönottoasetuksia ainakin joitakin valmiuslain pykälistä. Käsittelyssä on myös sosiaali- ja terveydenhoitoa koskevia pykäliä. 

– Hallitus tulee antamaan käyttöönottoasetuksia pykälistä 106 ja 107 (viestinnän keskittäminen ja riitatilanteiden ratkaisu eri hallinto-organisaatioiden välillä). Sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskevat pykälät käsittelevät kokonaisuuden ohjaamista, Marin kertoi.

Lue myös:

    Uusimmat