Halla-aho avasi presidenttikampanjansa: Päättäjien tehtävä ei ole viihdyttää kansalaisia, vaan tunnistaa ja ratkaista erilaisia ongelmia ja uhkia

Perussuomalaisten presidenttiehdokas Jussi Halla-aho peräänkuuluttaa tulevalta presidentiltä kykyä realismiin.

Halla-aho sanoi perjantaina vaalikampanjansa avaustilaisuudessa Helsingissä, että Suomi, Eurooppa ja maailma ovat myllerryksen keskellä. Hänen mukaansa Suomella ei ole varaa päättäjiin, joilla on taipumusta sinisilmäisyyteen.

– Päätöksentekijän, myös presidentin, tärkein henkilökohtainen ominaisuus on kyky ja halu tarkastella ympärillä tapahtuvia asioita realistisesti ja silmät auki, Halla-aho sanoi puheessaan.

Halla-ahon mielestä presidentin pitää puolustaa suomalaisia ulkoisilta ja sisäisiltä vaaroilta. Lisäksi presidentin täytyy Halla-ahon mukaan huolehtia siitä, että ihmisillä on mahdollisuus elää turvassa sekä taloudellisesti että fyysisesti.

Halla-aho sanoi, että häntä moititaan usein synkkyydestä ja positiivisen vision puuttumisesta. Hänen mielestään päättäjien tehtävä ei ole viihdyttää kansalaisia, vaan tunnistaa, ehkäistä ja ratkaista erilaisia ongelmia ja uhkia.

– Kun yhteiskunta on turvallinen, ihmiset voivat itse keksiä positiivisia visioita kukin mielensä mukaisesti.

Halla-aho totesi, että presidentti nähdään itsenäisenä instituutiona ja vastapainona päivänpolitiikalle.

– Joku kutsuu häntä arvojohtajaksi. Itse kutsuisin häntä ylimmäksi kansalaiskeskustelijaksi, jonka tehtävä on nostaa keskusteluun suuria, kansakunnalle tärkeitä kysymyksiä.

"Vaalien tilanne auki"

Kannatuskyselyissä Halla-ahon suosio on viime aikoina ollut suunnilleen kymmenen prosentin tuntumassa. Presidentinvaalien toiselle kierrokselle yltääkseen Halla-aho tarvitsisi kovan loppukirin, sillä kokoomuksen Alexander Stubb ja vihreiden tukema Pekka Haavisto ovat olleet viimeisimpien kyselyiden kärjessä selvällä erolla muihin.

Halla-ahon mukaan tilanne on kuitenkin auki. Jos perussuomalaisten kannattajat ja puolueen arvoja tukevat ihmiset käyvät äänestämässä perussuomalaista ehdokasta, on Halla-ahon mukaan todennäköistä, että se riittää toiselle kierrokselle.

– Ja toisella kierroksella kaikki on mahdollista.

 

Lue myös:

    Uusimmat