Ruotsalaispuolustaja Lukas Pilö siirtyy Helsingin IFK:n riveihin.
26-vuotias Pilö on edustanut kaksi viimeistä kautta SHL:n Timrå IK:ta. Hän oli mukana joukkueessa siis myös kaudella 2024–2025, kun päävalmentajana toimi nyt HIFK:ta luotsaava Olli Jokinen.
Pilö on pelannut koko aiemman uransa kotimaassaan Ruotsissa. SHL:ssä hän edustanut Timrån lisäksi Oskarshamnia ja Örebrota.
Näin päävalmentaja Jokinen kommentoi tutun puolustajan yksivuotista sopimusta seuran verkkosivuilla:
– Hänet hankittiin silloin Timrån joukkueeseen kehittymään. Meidän yhteinen matka jäi kesken, mutta hänellä on edelleen paljon ulosmitattavaa, myös hyökkäyssuuntaan. Lukas on meille tuttu pelaaja ja tiedämme hänen vahvuutensa. Työmoraali on todella korkealla, Jokinen sanoo.
Myös Pilö odottaa kaksikon uutta yhteistyön aikakautta.
– Odotan innolla pelaamista Ollin alaisuudessa uudelleen. Pidän hänestä ihmisenä ja arvostan tapaa, jolla hän johtaa joukkuetta, kiekkoilija toteaa.
HIFK nappasi hiljattain myös Jokiselle tutun maalivahdin Timråsta, kun Tim Juel solmi seuraan sopimuksen.

