Häiriköitä on lennoilla entistä enemmän – ethän tee lentokoneessa näin?

Lentomatkustajien häiriökäyttäytyminen lähti nousuun koronapandemian aikaan. 

Traficomin mukaan ilmoitukset häiriköivistä matkustajista Suomessa ja suomalaisissa ilma-aluksissa ovat yli kaksinkertaistuneet vuodesta 2021 vuoteen 2022. Ilmoituksia on tullut huomattava määrä myös tänä vuonna.

Sama trendi on nähtävissä myös kansainvälisesti.

Häiriköintiä tapahtuu selvästi eniten lennon aikana. Lisäksi selvä piikki häirikkökäyttäytymisessä raportoitiin koneeseen nousun ja poistumisen aikana. 

Traficomin ilmailusta vastaava johtaja Jari Pöntinen painottaa, että jokainen matkustaja on itse vastuussa omasta käyttäytymisestään lentoasemalla ja lentokoneessa sekä sen mahdollisista seuraamuksista.

– Häiriköivä käyttäytyminen ei ole hyväksyttävää. Lentoyhtiön turvallisuusohjeiden ja matkustamoon liittyvien sääntöjen noudattaminen on välttämätöntä sujuvan ja turvallisen matkan varmistamiseksi, sanoo Pöntinen tiedotteessa.

Häiriökäyttäytymisestä voi saada esimerkiksi sakkoja ja jopa matkustuskiellon. 

Tupakointia, päihtymistä ja väkivaltaista käytöstä

Kansainvälisen siviili-ilmailujärjestö ICAO:n määritelmän mukaan häiriköivä matkustaja on sellainen, joka ei noudata sääntöjä ja henkilöstön ohjeita lentoasemalla tai ilma-aluksessa. 

Traficomin mukaan lennon aikana tapahtuva häirikkökäyttäytyminen on yleisimmin verbaalista häirintää, liiallista päihtymystä ja tupakointia. Vuoden 2023 kolmannella neljänneksellä tällaisia tapauksia raportoitiin 40 ja koko vuonna yhteensä 116. 

Henkilökunnan ohjeiden noudattamatta jättäminen on myös tyypillinen häirikkökäyttäytymisen ilmenemismuoto. 

Tähän sisältyvät muun muassa turvavyön merkkivalon huomioimatta jättäminen, annettujen turvallisuusohjeiden ja käskyjen noudattamatta jättäminen sekä turvavälineisiin kajoaminen. Vastaavia tapauksia on vuonna 2023 ollut 59. 

Kaikista vakavinta häirikkökäyttäytymistä on fyysinen väkivalta. Tapauksia on ollut yhteensä yhdeksän tänä vuonna. 

Seuraukset ovat vakavia 

Pahimmillaan häiriköivät matkustajat voivat vaarantaa lennon ja muiden matkustajien turvallisuuden. 

Lentokentän henkilökunnalla ja lennon miehistöllä on valtuudet toimia järjestyksen ylläpitämiseksi. Miehistö voi esimerkiksi rajoittaa häiriköivän matkustajan liikkumista tai tehdä ylimääräisen välilaskun häiriköivän matkustajan poistamiseksi. 

Lentoyhtiö voi vaatia kovauksia viivästyksistä ja vahingoista. Lasku ylimääräisistä turvatoimista lankeaa häiriköivälle matkustajalle. 

– Häiriköivä matkustaja ei yleensä ymmärrä, miten merkittäviä taloudellisia seurauksia hänen toiminnallaan saattaa olla lentoyhtiölle esimerkiksi, jos lento viivästyy. Viivästykset saattavat johtaa muille matkustajille maksettaviin korvauksiin, jatkolentojen järjestelyihin, henkilöstön työaikaan liittyviin järjestelyihin ja niin edelleen, Pöntinen kertoo.

Korvausten lisäksi häiriköivä matkustaja voi saada sakkoja ja jopa vankeutta. Lisäksi lentoyhtiö voi myös asettaa matkustajan matkustuskieltoon.

Näin käyttäytymällä vältät ongelmat lennolla 

Traficom listaa nettisivuillaan käytösohjeita lentomatkustajille. 

Näitä ohjeita noudattamalla voit vaikuttaa sen mahdollisuuteen, että sinun tai matkakumppanisi käyttäytymisestä ei aiheutuisi lennolla häiriötä. 

  1. Noudata henkilökunnan ohjeita ja turvallisuussääntöjä, kuten turvavyön käyttämistä.
  2. Seuraa miehistön esitys lennon turva-asioista sekä tutustu istuintaskussa olevaan turvaohjeeseen.
  3. Nouse paikaltasi ainoastaan, kun se on sallittua.
  4. Huolehdi, että myös lapset toimivat annettujen ohjeiden mukaisesti. 
  5. Jos nautit alkoholia, tee se maltilla. 
  6. Muista, että tupakointi lentokoneessa on kielletty. Lentokoneen wc-tiloissa tupakointi on riskitekijä lentokoneessa tapahtuvaan tulipaloon, jolla voi vakavat seuraukset.
  7. Huomioi käytökselläsi kanssamatkustajat ja henkilökunta.
  8. Älä vitsaile esim. pommiuhalla. Henkilökunnan tulee reagoida jokaiseen tilanteeseen kuin tilanne olisi aito.

Aiheesta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti

Katso myös: Tällä lennolla lentäjä joutui kuuluttamaan matkustajille, ettei nakukuvien lähettely matkustamossa ole soveliasta

Lue myös:

    Uusimmat