Google päästää autonomiset autonsa vihdoin kuluttajien käsiin – takana lähes 10 vuoden kehitystyö

Google tuo vuosikymmenen työn kuluttajien kokeiluun, kun ilman kuljettajaa liikkuvia sähköautoja pääsee kokeilemaan Phoenixissä.

Itseajavia autoja jo vuosikymmenen ajan suunnitellut Google tuo Waymo-palvelun vihdoin kokeiluun laajemmalle yleisölle. Phoenixin alueen asukkaat saavat ilmoittautua vapaaehtoisiksi testaajiksi, kun 500 ilman kuljettajaa liikkuvaa Chrysler Pacificaa tulee liikenteeseen.

Näitä, kuten muitakin automalleja ja merkkejä, on testattuja jo aidossa liikenneympäristössä, mutta vain Waymon työntekijöiden ja teknikkojen toimesta. Uuden hankkeen avulla halutaan kuitenkin selvittää tavallisen käyttäjän näkökulmaa ja käyttötapoja.

Takana vuosien suunnittelutyö

Google aloitti tutkimusprojektin autonomisista autoista ja niiden suunnittelusta jo vuonna 2009. Projekti oli pitkään taka-alalla, kunnes aivan viime vuosien aikana monien kilpailijoiden ryhtyessä myös kehitystyöhön, Waymo on laittanut vauhtia hankkeeseen.

Itseohjautuvat autot eivät vieläkään liiku täysin omillaan. Matkustajien lisäksi Waymon kansalaiskokeilussa autoon istuu aina myös yrityksen työntekijä mahdollisten ongelmatilanteiden takia.

Kokeiluun valittavat henkilöt pääsevät käyttämään itseohjautuvien autojen kyytiä koska tahansa, mihin aikaan tahansa alueella, joka on kaksi kertaa San Franciscon kaupungin kokoinen. Ensimmäisistä jo tehdyistä kokeiluista Waymon toimitusjohtaja John Krafcik kertoo selvinneen ainakin yhden seikan.

– Autossa matkustavat juttelevat toisilleen helpommin, kun kenenkään ei tarvitse keskittyä ajamiseen, Krafcik kertoo.

Kokeilun yksi tärkeimmistä tehtävistä onkin tehdä robottiautolla liikkumisesta turvallisen tuntuista matkustajille ja selvittää, mitkä seikat vaikuttavat siihen, että ihmiset paremmin uskaltautuvat ilman kuljettajaa liikkuvan auton kyytiin.

*** 

Tamperelainen insinööri rakensi vuosimallia 1983 olevasta Saabista sähköisen omatoimisesti. Katso videolta, mistä idea sai alkunsa.

Insinöörin taidonnäyte: täysin sähköllä kulkeva Saab 99 2:06

Lue myös:

    Uusimmat