Vaikka Google onkin kehittynyt ”pinnan alla” paljon eteenpäin, sen ulkoasu on pysynyt melko samanlaisena viimeisen 20 vuoden ajan. Nuorempien sukupolvien tavat toimia tulevat muuttamaan tätä.
VIDEO: Videolla kerrotaan Google Assistant -tekoälyavustajasta.
Google on kehittänyt hakutoimintojaan, mutta peruskonsepti ja kokemus ovat pysyneet pitkälti samana: Kirjoitat jotakin hakukenttään ja tuloksena saat listan linkkejä.
Tähän on kuitenkin tulossa muutos.
Personoitua visuaalista sisältöä
Google viettää tänään 27.9. merkkipäiväänsä. Google paljastikin 20-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi liudan päivityksiä, joiden on tarkoitus muuttaa perusteellisesti tapaa, jolla tietoa etsitään ja miltä hakutulokset näyttävät ja tuntuvat, kertoo Mashable-sivusto.
Tulet yhä näkemään listan linkkejä, mutta kasvavissa määrin myös sosiaaliseen mediaan liitettyjä ominaisuuksia: uutisvirtaa, pystysuoraa videota, kuvakeskeistä sisältöä ja tarinoita.
Googlen personalisoitu sisältöominaisuus nimeltään ”Discover” tulee käyttöön kaikille mobiilikäyttäjille, sekä aloitussivuksi selaimille näyttäen sisältöä perustuen omiin kiinnostuksen kohteisiisi ja hakuhistoriaasi.
Yhtiö tuplaa tarinoiden määrän ja niitä alkaa näkyä hakutuloksissa yleisimmin. Google alkaa hyödyntää muun muassa tekoälyä luodakseen Snapchatin tyylisiä tarinoita tietyistä aiheista.




