Viikko sitten Melissa Carone yritti vakuuttaa ilman selkeitä todisteita, että äänestyksessä Michiganissa tapahtui laajaa vaalivilppiä Joe Bidenin hyväksi. Tuomari ei uskonut hänen todistustaan, joka sai paljon huomiota mediassa. Caronen henkilöhistoriasta löytyy epämääräisiä väitteitä yliopisto-opinnoista ja työpaikasta, sekä lievä rikostuomio.
Melissa Carone oli kuultavana väitetyistä väärinkäytöksistä presidentinvaaleissa 2. joulukuuta Lansingissa Michiganissa Yhdysvalloissa. Osavaltion tuomarin mukaan väitteet eivät olleet uskottavia.
Caronen todentamatta jääneet, poukkoilevat lausunnot herättivät runsaasti huomiota sosiaalisessa mediassa. Maskittoman Caronen vieressä istui puoli tuntia ilman maskia presidentti Donald Trumpin asianajaja Rudy Giuliani, joka todettiin koronaviruspositiiviseksi viime viikonloppuna.
Terveysviranomaiset Lansingissa ovat määränneet kaikki Giulianin kanssa yli 15 minuuttia lähikontaktissa olleet karanteniin.
Washington Post -lehden mukaan Detroitissa asuva Carone sanoo viettävänsä normaalielämää, eikä ole käynyt koronatestissä – ei aio ilmeisesti käydäkään.
"Menen karanteeniin, jos Trump käskee"
– Ottaisin (karanteenikäskyn) tosissani, jos sen antaisi Trump, koska Trump välittää amerikkalaisten hengistä.
Lehden mukaan hän menisi koronatestiin, jos sellaiseen kehottaisivat Trump-myönteiset tiedotusvälineet, kuten Newsmax tai One American News. Molemmat oikean äärilaidan kanavat kiistävät demokraattien Joe Bidenin voiton, esittävät Trumpin leirin vaalitulospropagandaa ja levittävät salaliittoteorioita.
Carone sanoo, ettei hän luota koronatesteihin. Giuliania hän kehuu muun muassa kunnioittavaksi, maanläheiseksi, ja suurenmoiseksi. Kuultavana ollessaan Carone esiintyi niin vauhdikkaasti, että Giuliani yritti hillitä häntä käsieleellä.
