Georgian parlamentti hyväksyi kiistellyn ulkomaista vaikuttamista koskevan lain
Georgiassa parlamentti hyväksyi tiistaina kiistellyn ulkomaista vaikuttamista koskevan lain äänin 84–4.
Lain mukaan yli viidenneksen rahoituksestaan Georgian ulkopuolelta saavien medioiden ja kansalaisjärjestöjen on rekisteröidyttävä ulkomaisten etujen ajajiksi.
Presidentti Salome Zurabishvili jätti toissa viikolla parlamentin hyväksymän lakiesityksen vahvistamatta, sillä hän katsoi sen olevan olemukseltaan venäläinen ja perustuslain vastainen. Parlamentti pystyi kuitenkin kumoamaan presidentin veto-oikeuden yksinkertaisella enemmistöllä.
Jo etukäteen presidentin päätöksen arveltiin jäävän vain symboliseksi eleeksi, joka viivyttää lain astumista voimaan.
Venäjällä on voimassa vastaava laki, minkä vuoksi Georgian lakiesityksen vastustajat olivat ristineet hallituksen esityksen "venäläislaiksi". Esityksen vastustajien mukaan laki on tarkoitettu opposition hiljentämiseen ja sen tarkoituksena on viedä Georgia takaisin Venäjän vaikutuspiiriin. Valtapuolueen mukaan laki edistää rahoituksen läpinäkyvyyttä ja on siksi välttämätön.
EU pahoillaan
EU:n ulkopoliittinen edustaja Josep Borrell sanoi pian äänestyksen jälkeen julkaistussa lausunnossaan, että unioni on syvästi pahoillaan Georgian parlamentin päätöksestä. Lausunnossa Borrell huomauttaa, että EU on toistuvasti painottanut, että laki on EU:n ydinperiaatteiden ja arvojen vastainen.
Lausunnossa kerrotaan EU:n ja sen jäsenmaiden harkitsevan kaikkia vaihtoehtoja tilanteeseen reagoimiseksi.
Borrell on ennenkin sanonut, että lailla on kielteinen vaikutus Georgian pyrkimyksiin päästä EU:n jäseneksi. EU:n oli aiemmin tarkoitus antaa lakia vastustava julkilausuma unionin jäsenmaiden yhteisenä julkilausumana, mutta diplomaattilähteiden mukaan tästä jouduttiin luopumaan Unkarin ja Slovakian vastustuksen takia. Vastustuksen vuoksi EU:n mielipide julkaistiin tuolloin Borrellin lausuntona.
Myös esimerkiksi Yhdysvallat ja sotilasliitto Nato ovat kehottaneet Georgiaa perääntymään lain säätämisessä. Niin ikään YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Volker Türk on sanonut pitävänsä lakia erittäin valitettavana.
Lue myös: Georgian presidentti tyrmää ”venäläislain” MTV:n haastattelussa – sanoo käyttävänsä veto-oikeutta
Juttua on päivitetty kauttaaltaan klo 19.13.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää