Formulahullun suomalaisporukan mieletön road trip: Monsteri-Fordilla Unkariin

Hurtti suomalaisporukka ajaa monsteriautolla Unkarin F1-kisaan 1:08

Yksi auto. Viisi kaverusta. Seitsemän maata. 5 000 kilometriä. Yksi tavoite – Formula 1 Unkarin osakilpailu. Tällä asenteella porilais-turkulainen kaveriporukka starttaa heinäkuussa massiivisen 7,3-litraisen Ford Excursion -maasturinsa, päämääränään Unkarin Hungaroring.

Pikkupojista asti formuloita seuranneet kaverukset kävivät viime vuonna seuraamassa Belgian osakilpailuja paikan päällä. Oikeastaan heidän oli tarkoitus kokoontua porukalla katsomaan formuloita kotisohvalle, mutta tilanne eskaloitui nopeasti siihen, että kaikilla oli kourassaan lentoliput Belgian osakilpailuihin.

– Siellä oli niin hauskaa, että kyllähän tämä täytyy uudestaan tehdä. Sitten Huttusen Nico sanoi, että voisimme lähteä hänen autollaan Eurooppaan. Idea lähti paisumaan ja nyt ollaan tässä pisteessä, kertoo Niko Huppunen, yksi porukan puuhamiehistä.

Fordiin on saatu näyttävät teippaukset ja projektin etenemistä voi seurata Facebookissa, Instagramissa ja Periscopessa. Matkan varrella mukaan on tarttunut sponsoreitakin.

FromHELtoF1 -nimellä toimiva ryhmä haluaa tuoda tempauksellaan sosiaaliseen mediaan positiivista pöhinää ja samalla innostaa suomalaisia takaisin autourheilun pariin.

– Suomesta tulee kuitenkin maailman parhaat formulakuljettajat, niin ajattelimme, että saisimme ihmiset takaisin lajin pariin ja formulan fanimaailmaan.

Tuunatulla Fordilla Euroopan halki

Huttusen menopeli ei ole ihan mikä tahansa maasturi, vaan Ford-malliston suurin auto, 7,3-litrainen Ford Excursion. Tämä monsteri on vielä alkuperäisestä ulkomuodostaan tuunattu korotettu versio, joka kääntää taatusti kanssa-autoilijoiden päät.

Edessä ei ole mikään halpa reissu, sillä kone syö dieseliä siihen malliin, että samalla rahalla koko porukka olisi voinut lentää Unkariin – mutta eihän se olisi ollut läheskään yhtä hauskaa.

Auto starttaa 18. heinäkuuta ja suuntaa ensin Via Balticalle Viron, Latvian ja Liettuan halki ja Puolan ja Tšekin kautta Itävaltaan. Siellä he käyvät vierailemassa moottoripyörävalmistaja KTM:n tehtaalla sekä jokaisen formulafanin paratiisissa, Redbull Hangar-7:ssa ihailemassa lentokoneita ja formula-autoja.

Salzburgin jälkeen määränpäänä on Unkarin Hungaroring.

– Uskon, että tuo meidän Suomen väreihin teipattu valtava Ford herättää siellä paljon kiinnostusta, ja toivon mukaan saamme positiivista palautetta siitä.

Kisoissa koko porukan suosikki on tietysti Kimi Räikkönen, mutta Huppunen kertoo kannustusta riittävän myös muille kuskeille kuten Valtteri Bottasille, Nico Rosbergille ja Max Verstappenille.

Hurtin seurueen menopelinä on miehekäs Ford Excursion, jossa 7,3-litrainen dieselmylly.

Lue myös:

    Uusimmat