Flunssa hidasti Kaisa Mäkäräisen matkantekoa – Valitteli myös toista vaivaa: ”Tuntui, että se vei aika paljon tehoja jaloista”

Kaisa Mäkäräinen epäonnistui ampumahiihdon pikakilpailussa Ruhpoldingissa keskiviikkona. Kaksi sakkoa pystypaikalla ampunut Mäkäräinen jäi sijalle 33.

Kaisa Mäkäräinen kertoo Ampumahiihtoliiton tiedotteessa sairastuneensa flunssaan Oberhofin sunnuntaisen yhteislähtökilpailun jälkeen. Mäkäräinen voitti sunnuntain kilpailun ylivoimaisesti, mutta keskiviikkona meno oli tukkoisempaa.

– Kohtuu kovan hinnan sain maksaa siitä sunnuntain yhteislähdöstä. Sain kuin sainkin saman tien flunssan päälle. Aika vähän oli aikaa toipua tähän päivään.

Mäkäräinen harmitteli, että Puhpoldingin pikakisa hiihdettiin jo keskiviikkona.

– Kun tämä viikon kisarakenne on tällainen, että nyt oli jo pikakisa ja vasta sunnuntaina takaa-ajo, niin oli pakko koittaa olla viivalla.

Flunssa ei ollut keskiviikkona ainoa Mäkäräisen menoa hidastanut vaiva. Selkäongelmat söivät suomalaistähden hiihtovauhtia.

– Toki olisin toivonut vähän parempaa menoa, mutta on ollut vähän myös selän kanssa ongelmia, ja tuntui, että se vei aika paljon tehoja jaloista, Mäkäräinen sanoi.

– Kaiken lisäksi huollolla oli tämän talven ensimmäinen epäonnistuminen. Siinä oli jo sen verran muuttujia, että vaikea sanoa, mikä vaikutti minkäkin verran.

Omaa epäonnistumistaan pikakilpailun pystyammuntapaikalla Mäkäräinen ruoti seuraavasti.

– Pieni virhe kolmannella laukauksessa, mikä toistui seuraavalla, ja kaksi kun on ohi, niin tiesi, että kaukana ollaan.

 

Lue myös:

    Uusimmat