Floridassa löydetty viimeinenkin tornitalon romahduksessa kadonneista

Yhdysvalloissa Floridan tornitaloromahduksen myötä kadonneista viimeinenkin on löydetty ja saatu tunnistettua. Viranomaisten mukaan turmassa kuoli kaikkiaan 98 ihmistä.

Miami-Daden piirikunnan pormestarin Daniella Levine-Cavan mukaan lähes kaikki kuolonuhrit löytyivät romahduspaikalta, mutta yhden ihmisen kerrotaan kuolleen sairaalassa.

–  Mikään mitä sanomme tai teemme, ei tuo näitä 98 enkeliä takaisin, Levine-Cava kertoi uutiskanava CBS Newsin mukaan.

Pelastushenkilökunta teki töitä onnettomuuspaikalla viikkojen ajan romahduksen jälkeen. Kuolleiden etsinnät päätettiin viime perjantaina, mutta yhden ihmisen kerrottiin tuolloin olleen vielä kateissa.

Romahtamisen syytä ei tiedetä

Turma tapahtui Surfsidessa Miami Beachin lähistöllä kuukausi sitten, kun osa 12-kerroksisesta asuinrakennuksesta sortui yllättäen. Raunioista ei löydetty eloonjääneitä romahduspäivän jälkeen, vaikka henkiin jääneiden etsintöjä jatkettiin virallisesti pari viikkoa.

Rakennus oli peräisin vuodelta 1981. Romahduksen syystä ei ole tietoa. Amerikkalaismedian mukaan talossa havaittiin vakavia rakennevaurioita kolme vuotta sitten, mutta korjauksiin ei ryhdytty.

Rakennuksen pystyyn jäänyt osa evakuoitiin onnettomuuden jälkeen. Viranomaiset purkivat lopunkin rakennuksen heinäkuun alussa, koska sen koettiin olevan vaaraksi onnettomuuspaikalla työskentelevälle pelastushenkilöstölle.

Lue myös:

    Uusimmat