Poliisilla oli huomiota herättänyt tehtävä Jyväskylän normaalikoulussa tänään puoliltapäivin.
Poliisi kertoo tiedotteessaan, että hätäkeskukselle oli ilmoitettu uhkaavasti käyttäytyvästä henkilöstä koulussa. Ilmoitus tuli poliisille 11.55.
Poliisi kävi selvittämässä tilannetta ja otti yhden henkilön kiinni tapahtumapaikalta.
Tilanne ei aiheuta poliisin mukaan vaaraa sivullisille.
Keskisuomalainen kertoo, että koululle saapui useita poliisipartioita, ja koulun käytävillä soitetulla äänitteellä oppilaita ja henkilökuntaa kehotettiin pysyvään luokkatiloissa tai siirtymään lukittuun tilaan lisäohjeita odottamaan. Ääniteessä kerrottiin, että kyseessä ei ole harjoitus.
Lehden mukaan poliisit ovat jo poistuneet paikalta.

