Ensi kesänä Rock The Beach -lavalle nouseva Flesh Roxon ammentaa vaikutteita monista musiikkilajeista sekä kauhuelokuvista. Bändin perustaja lupaa livekeikoille hikistä menoa.
Kun yhdistää kolme aikuista tatuoitua miestä, läskibasson, tötterötukan ja innostuksen punk rockiin ja B-luokan kauhuelokuviin, saa paketillisen psychobillya helvetistä. Tai trion nimeltään Flesh Roxon. Vielä suurelle yleisölle tuntemattomassa yhtyeessä vaikuttava Nicky Rothen kertoo perustaneensa bändin Peter Cordellin kanssa tammikuussa 2012.
– Silloin bändin kokoonpano oli vain eri. Mukana oli basisti, joka ei myöhemmin saamattomuuttaan päässyt promokuvauksiin ajoissa paikalle. Siinä vaiheessa Mr. Willy astui kuvioihin. Pojat soittivat Mr. Willylle ja kysyivät olisiko hän kiinnostunut lähtemään bändiin mukaan. Ja tuntia myöhemmin Mr. Willy oli jo bändissä ja ensimmäisissä promokuvauksissa, mies kertoo.
Flesh Roxon soittaa melodista punkrockia. Musiikista löytyy myös vivahteita psycho- ja rockabillysta, hardrockmusiikista sekä kauhuelokuvista.
– Jokainen meistä kuuntelee musaa laidasta laitaan ja vaikutteita on otettu monipuolisesti eri genreistä. Olemme halunneet yhdistellä näitä genrejä ja vahvuutena meillä on kontrabasso, koska se tuo lisäsärmää meidän hommaan, Rothen kuvailee.
Muusikko kertoo koko yhtyeen olevan kauhuleffojen suurkuluttajia. Mitä niistä ovat eniten vaikuttaneet Flesh Roxoniin?
– Ehdottomaan järjestykseen ei voi laittaa, koska kauhua on erilaista ja kaikki tykkäävät vähän erilaisesta. Peter tykkää nykyaikaisesta trillerityyppisestä kauhusta, Mr. Willyä miellyttää splätterit/släsherit ja itse tykkään kaikenlaisesta kauhusta aina perinteisistä vampyyrileffoista zombielokuviin, hän kuvailee.
Levyllä kauhutarinoita ja armotonta tykitystä
Yhtyeen ensimmäinen levy Flesh To The Bone julkaistaan 1. maaliskuuta. Levyltä löytyy 11 kappaleen verran melodista punkrockia ja armotonta tykitystä sekä kauhutarinoita laidasta laitaan. Levyn voi myöhemmin saada myös vinyylinä.
– Levynteko oli stressitöntä mutta silti kovaa duunia. Meillä oli todella tiukka aikataulu: vain kuusi vuorokautta aikaa. Mutta se riitti paremmin kuin hyvin, kun oli oikeat äijät puikoissa. Nauhoitus tapahtui Tampereen Kalkussa ja miksaus tehtiin Kanadassa nauhoittajamme Rene De La Muerten johdolla.
– Meillä oli aika kiire koko ajan levyä tehdessä mutta kyllä me sellainen huonon huumorin klubi pidetettiin koko ajan yllä. Ja kädet oli rakoilla ja soittokynnet irtoilivat. Niitä paikkailtiin sitten muun muassa pikaliimalla.
Rothen kertoo kuluvasta vuodesta tulevan hulinan täyteinen. Ainakin yksi festariesiintyminen on jo varmistunut. Flesh Roxon esiintyy Rock The Beach- festivaalin lauantaina, jolloin pääesiintyjänä on Rammstein.
– Mikäli haluat kokea jotain uutta ja erilaista musiikkia niin kannattaa tulla kattomaan. Tämän tyyppisiä bändejä ei Suomessa ole paljon. Meidän liveshowssa lentää hiki, rock 'n' roll on vahvasti läsnä, ja kontrabasso lätisee niin maan perusteellisesti, Rothen lupaa.
Lue lisää bändistä nettisivuilta.
(MTV3/Live Nation)