"Finanssikriisi on ratkaistava Yhdysvalloissa"

Suomen politiikan ja talouden huiput ovat yhtyneet tänään siihen kuoroon, joka vaatii maailman finanssikriisin ratkaisemista Yhdysvalloissa.

-Tämä kriisi alkoi USAsta ja sieltä myös täytyy korjaavien toimenpiteitten alkaa, painottaa OP-Pohjola-ryhmän pääjohtaja Reijo Karhinen.

Suomessa talouden kuohunta on kuitenkin rauhoittunut tänään. Helsingin pörssi kääntyi nousuun, kun toiveet Yhdysvaltain roskapankkiratkaisusta virisivät uudelleen.

Myönteistä sanomaa halutaan levittää nyt myös kuluttajille aina valtiovarainministeriötä myöten.

-Ylenpalttiseen paniikkiin ei ole aihetta. Jokainen kun katsoo normaalilla kaupunkilaisjärjellä tai talonpoikaisjärjellä omia tulojaan ensi vuonna ja seuraavina vuosina ja katsoo menojaan - jos ne on tasapainossa eikä siihen sisälly kohtuutonta riskiä niin kyllä aina silloin ihminen pärjää, toteaa valtiovarainministeri Jyrki Katainen.

Lamat ja taantuma läpi käynyt Karhinen on silti huolissaan esimerkiksi yritysten tilanteesta.

-Yrittäjien luottamus, kuluttajien luottamus tulevaisuuteen, kaikki nämä tällaisen negatiivisen uutisvirran alla vaikuttavat yksittäisiin päätöksiin ja totta kai sillä on vaikutuksia ja sillä on vaikutusta myös talouskehitykseen.

Koko maailman taloudessa vallitsee nyt suuri epätietoisuus. Pelkona on, että kaaos muuttuu hallitsemattomaksi syöksykierteeksi. Myös pääministeri Matti Vanhanen on tilanteesta huolissaa.:

- Mikäli Yhdysvalloissa ei kyetä eristämään näitä epävarmoja saatavia, niin sen vaikutuksia asiantuntijoidenkaan on tällä hetkellä erittäin vaikea arvioida.

Varovaisuus on jo tarttunut kuluttajiin. Suomen Pankin mukaan asuntolainojen kysyntä on kääntynyt hienoiseen laskuun.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat