Filippiiniläishoitaja: Näin suomalaista hoitokulttuuria voisi kehittää

Filippiiniläisen Deo Lumban kotimaassa sairaanhoitajille ei riitä töitä. Suomesta Deo sai vakituisen työpaikan ja kymmenkertaisen palkan. Aluksi hän kyllä ihmetteli, miksi vanhukset ovat täällä hoivakodeissa eivätkä kotona.

Kymmenet tuhannet filippiiniläiset kouluttautuvat joka vuosi hoitajiksi, vaikka heille ei ole tarpeeksi työpaikkoja kotimaassa. Ammatinvalinta tarjoaa kuitenkin mahdollisuuden parempaan: 85 prosenttia työssä olevista filippiiniläishoitajista työskentelee ulkomailla, jossa palkat ovat isommat. 26-vuotias Deo Lumba on yksi heistä.

– Halusin sairaanhoitajaksi, koska olen mielestäni ihmisläheinen ja tiesin, että tässä ammatissa olisi hyvin mahdollista päästä ulkomaille töihin. Kun valmistuin nelivuotisen yliopistokoulutuksen jälkeen, tein ensin töitä Filippiineillä muun muassa terveydenhoitajana ja ensiapuosaston vapaaehtoisena. Olin myös kahden vuoden ajan töissä Jemenissä ensiapuosastolla. Filippiineillä sain palkkaa 200 euroa kuukaudessa – Suomessa saan kymmenen kertaa enemmän, Deo kertoo.

Yleisesti hoitajien palkka on Suomessa 10–15 kertaa suurempi kuin Filippiineillä. Filippiineillä enemmistö hoitajista on tosin tehnyt työtä myös palkatta, jotta saisi työkokemusta. Osa jopa maksaa päästäkseen töihin.

Deo oli itse asiassa jo lähdössä töihin Libyaan, kun yksityinen suomalainen sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottaja Attendo aloitti filippiiniläisten hoitajien rekrytoinnin. Silloin Deo valitsi Suomen. Palkan lisäksi päätökseen vaikuttivat hyvä sosiaaliturva ja tasa-arvo.

– Suomi on mielestäni hyvä paikka hoitajille. Täällä liitto suojelee työntekijöitä, ja ulkomaalaiset työntekijät saavat samaa palkkaa kuin suomalaiset. Jos osaa puhua suomea, myös ulkomaalaisella on Suomessa paljon mahdollisuuksia hoitoalalla.

Suomeen pääsy ei silti ollut kiinni vain omasta päätöksestä, sillä hakijoita oli yli 2 000. Deo oli yksi niistä 18:sta, jotka läpäisivät psykologiset testit ja henkilökohtaiset haastattelut. Kun kuuden kuukauden suomen kielen kurssi – neljänä päivänä viikossa kuusi tuntia kerrallaan – oli ohi, Deo matkusti Suomeen.

Hoitaa kuin omia isovanhempiaan

Deon saapuessa Suomeen elettiin lokakuuta 2012. Ulkona oli kylmä ja satoi. Deoa ja muita filippiiniläisiä oli varoitettu jo etukäteen suomalaisten varauksellisuudesta.

– Kerrottiin, että ihmiset täällä ovat yksityisiä eikä esimerkiksi bussissa kuljettaja välttämättä vastaa, jos sanoo ”moi”.

Työpaikalla Vantaalla Attendo Variston hoivakodissa Deo kuitenkin otettiin lämpimästi vastaan: hän sai työkavereilta sukat ja suklaata. Koska filippiiniläinen tutkinto ei kelpaa sellaisenaan Suomessa, seuraavien kahdeksan kuukauden ajan Deo ja muut samaan aikaan Suomeen tulleet kollegat opiskelivat lähihoitajiksi oppisopimuksella työn ohessa. Valmistumista juhlittiin kesäkuussa 2013.

Attendolta kerrotaan, että filippiiniläiset hoitajat ovat saaneet hoivakotien asukkaiden omaisilta paljon positiivista palautetta iloisesta ja huomioivasta tavastaan kohdata ja kohdella vanhuksia.

– Koska olen poissa kotoa, ajattelen hoivakodin asukkaita omina isoäiteinäni tai -isinäni ja hoidan heitä niin kuin hoitaisin oikeita isovanhempianikin. Filippiiniläiset tykkäävät koskettamisesta, joten meillä on ehkä potilaisiin hieman enemmän kontaktia kuin pidättyväisemmillä suomalaisilla. Ja me hymyilemme aina. Suomalaiset hoitajat ovat kuitenkin hyvin omistautuneita työlleen, ja heillä on hyvin järjestelmällinen tapa hoitaa asioita. Opimme toisiltamme asioita puolin ja toisin, Deo sanoo.

– Kun tulin tänne, ihmettelin kyllä ensin, miksi Suomessa edes on hoivakoteja – mikseivät vanhukset voi olla kotona ja joku pitää heistä huolta siellä? Filippiineillä hoivakoteja ei ole. Me huolehdimme vanhuksista itse kotona, tai jos kuuluu ylempään luokkaan, voi palkata yksityisen hoitajan.

Deo hiihti työpaikan virkistyspäivillä.Attendo

”Vanhukset eivät vain hoitajien velvollisuus”

Deon mielestä vanhuksia hoidetaan Suomessa ajoittaisesta kiireestä huolimatta hyvin ja hoitajat tekevät parhaansa.

– Itse hyödynnän töissä aina filippiiniläistä, iloista ja hymyilevää persoonallisuuttani. Jos me filippiiniläiset joskus olisimmekin surullisia, työkavereiden ja hoidettavien voisi olla vaikea tietää sitä: haluamme laittaa henkilökohtaiset tunteet niin sivuun kuin mahdollista ja antaa hoivakodin asukkaille laadukasta hoitoa ja iloa. Valitamme harvoin pikkuasioista, elleivät oikeutemme ole uhattuina. Tapamme ajatella on positiivisempi.

Hoitokulttuurin ei Deon mielestä kuitenkaan pitäisi henkilöityä vain hoitajiin, ja tässä asiassa Deo näkee Suomessa parannettavaa.

– Ei ole vain hoivakodin ja hoitajien velvollisuus pitää huolta vanhuksista. Minä uskon, että se on kaikkien velvollisuus, varsinkin hoivakotien asukkaiden sukulaisten. Jotkut viettävät vain niukasti aikaa vanhempiensa kanssa tai eivät vaivaudu ollenkaan paikalle nähdäkseen, kuinka oma isä tai äiti pärjää. Se särkee sydäntäni, sillä nämä vanhat ihmiset ovat jo elämänsä ehtoopuolella. Olisi hyvä viettää enemmän aikaa heidän kanssaan ja näyttää, kuinka tärkeitä he ovat meille.

– Kaikki me tulemme vanhoiksi. Kun se aika tulee, eikö olisi mukavaa, että oma perhe on mukana paikan päällä ottamassa osaa hoivakodin antamaan hoitoon?

Yhteisöllisyyttä ikävä

Mitä tulee vapaa-aikaan, Deo kertoo sopeutuneensa Suomeen hyvin.

– Omasta mielestäni tulen koko ajan suomalaisemmaksi tavassani käyttäytyä. Ennen aina hymyilin ja puhuin paljon, mutta nyt esimerkiksi bussissa katson ensin kuskia ja odotan, sanooko hän ”huomenta” tai ”moi” – jos ei, en minäkään. Yksityisyys tuntuu olevan suomalaisille tärkeää.

Deo myöntää kaipaavansa filippiiniläistä yhteisöllisyyttä.

– Jos Suomessa haluaa tavata jonkun, siitä pitää sopia etukäteen, tai se ei toteudu. Ei, vaikka heillä ei edes välttämättä olisi mitään tekemistä. Filippiineillä vain soitetaan toisille, että ”hei, tehdään jotain töiden jälkeen”! Varsinaista koti-ikävää minulla ei ole kuitenkaan ollut, paitsi ehkä jouluna.

– Filippiiniläistä ruokaa kyllä kaipaan myös. Aasiassa käytetään riisiä, täällä perunaa. Sanon aina suomalaisille kavereilleni, että suomalainen ruoka on kuin vauvanruokaa – muussattuja perunoita ja puuroa. Ruoat ovat maultaankin mietoja eikä mausteita käytetä kovin paljon.

Haaveissa lääkärin ammatti

Deo suunnittelee menevänsä ensi toukokuussa kuukaudeksi Filippiineille, ensimmäistä kertaa Suomeen muuton jälkeen. Rahaa hän lähettää perheelleen palkasta aina, jos joku sitä tarvitsee ja pyytää.

Asumaan Deo tahtoo kuitenkin tulevaisuudessakin jäädä Suomeen.

– Haluan kouluttautua lääkäriksi, mutta suomen kieltä on vielä kehitettävä. En vielä uskalla opiskella, koska minusta tuntuu, että lääketieteessä tarvitaan syvempää suomea.

Onneksi Deolla on nykyään ”yksityisopettaja”.

– Olen seurustellut suomalaisen tyttöystäväni kanssa vuoden. Hän opettaa minulle suomea ja neuvoo, miten lauseet rakennetaan. Opin koko ajan kieltä myös työkavereiltani, Deo kertoo.

Kuvat: Attendo

Huomenta Suomi jalkautui syyskuussa 2012 Kustaankartanon vanhustenkeskukseen puhumaan siitä, millaista on arvokas vanhuus. Katso video alta.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.