Fibromyalgiasta kärsivä ei aina saa tarvitsemaansa apua – näin sairaus oireilee
Krooninen kipu-uupumusoireyhtymä fibromyalgia on oireyhtymä, jota kaikki lääkärit eivät tunnusta. Jos vaivaa ei tunnisteta, fibromyalgiasta kärsivä saattaa joutua vuosien tutkimuskierteeseen.
Fibromyalgia on varsin yleinen vaiva. Tutkimusten mukaan 2–4 prosenttia ihmisistä sairastaa sitä. Siitä huolimatta kaikki lääkärit eivät hyväksy sairauden olemassaoloa, ja diagnoosin saaminen voi olla hankalaa.
– Yksi syy on se, että oireyhtymää ei tunnisteta. Toinen on, ettei haluta tehdä diagnoosia joko siitä syystä, ettei uskalleta, kun pelätään, että siellä on joku vakavampi sairaus taustalla, tai ei kerta kaikkiaan uskota, että sellaista oireyhtymää on olemassa, sanoo reumatologian emeritusprofessori Pekka Hannonen.
Tilanne on Hannosen mukaan menossa parempaan suuntaan, sillä tietoisuus fibromyalgiasta on lisääntynyt ja oireyhtymä tunnistetaan yhä yleisemmin.
Kipu ja uupumus yleisimmät oireet
Fibromyalgiasta kärsivät hakeutuvat vastaanotolle useimmiten kroonisten kipujen takia. Kipujen paikka voi vaihdella hyvinkin paljon, eikä pahin kipu pysyttele aina samassa paikassa. Usein kivut tuntuvat kuitenkin tuki- ja liikuntaelimistössä.
Kipuja kuvaillaan jomottavaksi, kolottavaksi, puristavaksi, polttavaksi tai kiristäväksi. Kipuihin ei kuitenkaan liity tulehdusta, joten tavallisista tulehduskipulääkkeistä ei ole apua.
Toinen fibromyalgian keskeinen oire on uupumus. Potilas tuntee olonsa väsyneeksi, eikä uni virkistä. Oireyhtymään liittyy usein unihäiriöitä, ja uni on katkonaista.
Fibromyalgiapotilas saattaa kärsiä myös kognitiivisista ongelmista, jotka voivat ilmetä esimerkiksi hajamielisyytenä ja oppimisvaikeuksina.
Paras lääke on tieto
– Tärkein hoito on oikein mitoitettu tieto. Potilaalle kerrotaan minkälaisesta sairaudesta on kyse, ettei tämä ole mikään vakava henkeä uhkaava sairaus, vaan on kyse oireyhtymästä, johon liittyy näitä pelottavia oireita.
Fibromyalgiaan liittyy usein lievää masennusta. Jos potilas kärsii jatkuvista kivuista tietämättä mistä ne johtuvat, hän masentuu ja ahdistuu entisestään.
– On todella tärkeää saada se tutkimuskierre katkaistua. Pahimmillaanhan potilaalle aletaan tehdä haitallisia toimenpiteitä. Sen takia kaikissa sairauksissa on tärkeää päästä oikeaan diagnoosiin mahdollisimman pian.
Liikunta tehokas hoitomuoto
Liikunta on useissa tutkimuksissa todettu tehokkaaksi hoitomuodoksi fibromyalgiapotilaan kuntoutuksessa.
– Potilaat kokevat olevansa huonokuntoisia ja ajattelevat, että kivut lisääntyvät jos he liikkuvat, mutta oikein mitoitettu liikunta selvästi vähentää oireita ja parantaa suorituskykyä, oli se sitten aerobista tai lihasvoimaa vahvistavaa.
– Paras tilanne on, jos potilaan voi lähettää fysioterapeutille, joka testaa hänen kuntonsa ja laatii yksilöllisesti mitoitetun kuntoutusohjelman. Sehän ei pelkästään riitä, että sanoo, että ala liikkumaan. Täytyy laatia yksityiskohtaisempi kunto-ohjelma ja valvoa, että sitä myös noudatetaan.
Taipumus fibromyalgiaan periytyy
Jos äiti sairastaa fibromyalgiaa, tyttären riski sairastua on kahdeksankertainen.
Suurin osa potilaista saa diagnoosin 30–50 vuoden iässä, ja heistä yhdeksän kymmenestä on naisia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö fibromyalgiaa esiintyisi myös miesten keskuudessa.
– Tämä on miehillä melkein yhtä yleistä kuin naisilla, mutta naiset hakeutuvat herkemmin tutkimuksiin ja hoitoihin oireidensa kanssa.
Usein mukana laukaiseva tekijä
Psyykkinen puoli on fibromyalgiassa vahvasti läsnä.
– Näillä ihmisillä on alttius niin sanottuun suoritusitsetuntoon. He ovat usein tunnollisia, ja perusitsetunto ja elämänhallinta on aika horjuvaa. He stressaantuvat ja ahdistuvat helposti, ja sitten joku asia katkaisee kamelin selän.
Esimerkiksi tapaturma, leikkaus tai synnytys voivat olla laukaisevia tekijöitä. Myös lapsuudessa koetut traumat saattavat aikuisiällä laukaista oireyhtymän.
Hannonen muistuttaa, että kaikissa sairauksissa on mukana psyykkinen puoli, jopa syövässä.
– Ei sellaista sairautta olekaan, missä sitä ei olisi.
Haastattelun lisäksi lähteinä: Potilaan lääkärilehti, Terveyskirjasto
Miten fibromyalgia diagnosoidaan?
Studio55.fi-lähetyksessä keskusteltiin fibromyalgiasta 24.10.2013. Vieraana lääkäri Jukka-Pekka Kouri.
Uusimmat
-
08:36
Vegasin supertähti jäi karulla tavalla jyrän alle – Floridan tehohyökkääjän jättimäinen taklaus nousi puheenaiheeksi
-
08:30
Kahovkan pato on tuhoutunut, evuakuoinnit aloitettu – MTV seuraa sotaa
-
08:19
Petteri Orpo saapui Säätytalolle: ”Mieli tekee jo yläkertaan töihin”
-
08:09
NY Times: Ukrainan vastahyökkäys on alkanut
-
08:08
Orbánin hallinto syöttää kansalle väärää tietoa ja salaliittoja: ”Kadulla on suuri mielenosoitus, mutta uutisissa näkyy, ettei siellä ole ollut ketään”
-
08:04
Florida joutui tukalampaan asemaan, Anton Lundell luo uskoa omiinsa – "Se ei ole ohi"
-
07:59
Professori MTV:lle: Lääkäriin pääsy paljon nopeampaa, helpompaa ja halvempaa verrokkimaissa kuin Suomessa: "Se on surullista ja väärin"
-
07:56
Satelliittikuvat paljastavat: Kahovkan pato on tuhoutunut Ukrainassa
-
07:42
MTV oikeudessa: Helsinkiläismies jäi ilman aamiaista koronapassin puuttumisen takia – haastoi sekä kahvilan että Suomen valtion oikeuteen
-
07:34
Prinsessa Eugenien ja Jack Brooksbankin toinen lapsi syntyi! Paljastivat pienokaisen nimen suloisella kuvalla
-
07:26
HIFK:n jättihankinnat eivät jääneet tähän? – ”Kyllä me edelleen markkinoita katsomme”
-
07:21
Tutkimus tunnisti neljä hälytysmerkkiä, jotka voivat ennustaa aikaista suolistosyöpää
-
07:15
Norjalainen hiihtotähti kärsii vielä vuoden jälkeenkin – aivotärähdyksen jälkioireet mullistaneet arjen: “Se on välillä melko rankkaa"
-
06:55
HIFK iski Jori Lehterällä kiinni sen pahimpaan puutteeseen – nyt isolta, pahalta ja punaiselta voi odottaa vain yhtä asiaa
-
06:33
James May MTV:n haastattelussa: Tämän roadtripin olisi voinut jättää väliin – "Aivan hirveää"
-
06:29
Kuolettava kivisade sinkosi päänkokoisia murikoita puolen kilometrin päähän rusikoiden rakennuksia ja autoja – katso videolta poikkeuksellisen onnettomuuden tuhoja
-
06:20
Seitsemän edustajaa tai varaedustajaa myöhästyi vaalirahailmoituksen tekemisestä – tiettävästi kallein vaalikampanja Helsingin vaalipiirissä
-
06:20
Vegas antoi Floridalle tylyn kylvetyksen – Anton Lundellin maali ei tuonut lohtua panttereille
-
06:16
Alaston mies seisoi kotikeittiönsä ikkunassa alasti ja tyydytti itseään – sopimaton näytös lopetti 16-vuotiaan nuoren mainostenjakajan uran lyhyeen
-
06:07
Epäily: Suomen ja Viron välillä liikutettiin laittomasti tuhansia tonneja jätettä – laajan ympäristörikosjutun käsittely alkaa oikeudessa
-
Lataa lisää