Valtteri Bottas pitää Ferraria edelleen F1-testien edelläkävijänä, mutta uskoo Mercedeksen olevan oikeilla raiteilla kohti Australian kisa-avausta.
Bottas pääsi alkuviikon teknisten ongelmien jälkeen paukuttamaan torstaina kierroksia Mercedeksen tehdessä hänen kanssaan kisasimulaation, jossa testiajoa suoritetaan kuin normaalissa kisatilanteessa.
Samaan aikaan Ferrarin Charles Leclerc kuitenkin pamautti jo testien kärkiajan 1.16,231. Bottaksen mukaan Mercedeksen on tarkoitus hakea nopeita vetoja perjantain päätöspäivänä, mutta vieläkään hän ei lupaa aika-ajon tasoisia kierroksia.
– He näyttävät edelleen vahvoilta, Bottas sanoo Ferrarista.
– Paljon asioita voi tapahtua ennen Melbournea, mutta heillä on vahva paketti. Sanoin jo aiemmin, että meidän täytyy vapauttaa lisää uudesta paketistamme, jotta voisimme taistella kunnolla heitä vastaan. Vielä on pari viikkoa aikaa.
– Kausi on pitkä. Jos teemme oikeat ratkaisut kehityspolullamme, tulemme olemaan vahvoja. Melbourne on tällä hetkellä kuitenkin vain arvailua, hän pohtii.
Isoja askeleita joka päivä
Bottaksen mukaan Mercedeksen ongelmana ovat olleet nopeat mutkat, joissa auto käyttäytyy yhä hiukan hermostuneesti. Hitaissa mutkissa on sen sijaan menty paljonkin eteenpäin.
Moottori on hänen mukaansa hiukan aiempaa erilainen isomman takasiiven aiheuttaman isomman ilmanvastuksen takia. Luotettavuuspuoli on kuitenkin kunnossa, mikä on merkittävä osa moottorityötä.
Mitään huolenaihetta ei Mersulla Bottaksen mukaan silti ole ennen Australiaan lähtöä.
– Autoa voi kehittää niin paljon testeissä, ja kauden aikana kyse on lähinnä kisaamisesta. Testeissä voi kokeilla eri asioita. Opimme massiivisesti jokaisena päivänä, joten jos meillä olisi vielä neljä päivää lisää, olisimme vielä paremmalla tolalla, Bottas arvioi.
– Olemme olleet aika tehokkaita ajoituksissa jokaisena päivänä. Minä olen hukannut vain yhden iltapäivän tähän asti.
Uusimmat
-
22:07
Zelenskyi: Ukrainan joukot saavuttaneet tuntuvaa edistystä Harkovan alueella
-
22:03
Ruotsi-ottelussa paha tilanne: pistenikkari rysähti kaameasti laitaan
-
22:01
Sami Hedberg ja laulaja Saija Tuupanen ovat eronneet
-
21:43
Hirviemo tappoi miehen Alaskassa
-
21:39
Emil Ruusuvuori vetäytyi voiton jälkeen
-
21:38
MTV seuraa: Leijonat ja Sveitsi "shakkimatsissa" – vastustajalla iso panos
-
21:30
Suomessa myönnettiin viime vuonna 20 000 oleskelulupaa – yksi syy nousi yleisimmäksi perusteeksi
-
21:26
Kuvat ja videot paljastavat kaaoksen Singapore Airlinesin koneen sisällä
-
21:00
Sveitsin karu linjaus osui NHL-lupaukseen kipeästi – "Emme halua, että kukaan poimii rusinoita pullasta"
-
20:58
Onko uhkaava puhe hyökkäys, jota vastaan ampuma-aseen käyttö on oikeutettua? Näin arvioi rikosoikeuden professori
-
20:38
Kuopiossa tuhopolttojen ja vahingontekojen suma – poliisi otti kiinni teoista epäillyn moottoritiellä
-
20:22
Ruotsin riveissä tapahtuu: "kriisisiirto" ennen Leijonat-kohtaamista
-
20:15
Amerikkalaistuomari päätti: Tacot ovat voileipiä
-
20:10
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
20:00
Salkkarit-kaksikon suunnitelmat paljastuvat: "Pysykää kaukana minusta"
-
19:59
Rajaturvallisuuslaki vaatii myös opposition vahvan tuen
-
19:56
Leijonalegendojen MM-kisoista mahalasku – tässä on toinen varma puolivälieräpari!
-
19:49
Tämän tuotteen myynti rajussa kasvussa – taustalla omakotiasujan arkea muuttava lakiuudistus
-
19:33
Päätös tuli – juoksijan Suomen ennätys hyväksyttiin
-
19:30
Fiskarsin varastotyöntekijällä oli vuosien ajan vaiettu salaisuus – poliisia odotti tämän kotona hämmästyttävä näky
-
Lataa lisää