OP-ryhmän pääekonomisti on varovaisen optimistinen loppuvuoden näkymien suhteen.
Iranin ja Yhdysvaltain aselepo näkyy jo öljyn hinnan laskuna, sanoo pääekonomisti Reijo Heiskanen OP-ryhmästä. Markkinat reagoivat uutisiin aselevosta nopeasti.
– Korot ovat reagoineet markkinoilla, ja se näkyy lähipäivinä Euribor-koroissa, että ne jonkun verran laskevat, Heiskanen sanoi Kymmenen uutisten haastattelussa.
Heiskasen mukaan Suomen talous ei ota isoa kolhua, jos Iranin sodan osapuolet pääsevät pian sopuun ja tilanne rauhoittuu.
– Tämä kolhaisee taloutta joksikin aikaa ja tulee näkymään tämän vuoden keskimääräisissä kasvuluvuissa. Mutta jos päästään normaaliin tilanteeseen, niin loppuvuonna elpyminen voi taas jatkua.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on suostunut kahden viikon aselepoon Iranin kanssa. Iran on luvannut varmistaa öljynkuljetuksille turvallisen kulun Hormuzinsalmessa.
