Ex-toimitusjohtaja lähetyksessä: Tämän takia valmismatka pitää pintansa
Finnmatkojen entinen toimitusjohtaja Riitta Aaltonen kertoi Studio55.fi-lähetyksessä, minkä takia ihmiset suosivat edelleen valmismatkoja.
Vaikka nykyään on internetin ansiosta mahdollista räätälöidä itse oma matkansa, valmismatkojen suosio on pysynyt edelleen hyvänä.
Kun ihmiset ovat käyttäneet aikaansa halvempien lentojen ja hotellien etsimiseen sekä kokeneet muutaman kunnon vastoinkäymisen, he ymmärtävät, että riskit kasvavat huomattavasti. Näin uskoo Finnmatkojen toimitusjohtajan virasta eläkkeelle jäänyt Riitta Aaltonen.
– Itselläni on muutamia tuttuja, jotka ovat lähteneet kauan kaivatulle parisuhdematkalle Italiaan. Kun he saapuivat Sorrentoon, hotellia ei ollut olemassa, Aaltonen kertoi.
Tällaisten kokemusten jälkeen ei voi kääntyä kenenkään puoleen. Kun on itse tehnyt varaukset, koko tilanne jää omaksi riskiksi. Jos paketin tilaa tunnetulta matkanjärjestäjältä, tietää mitä saa ja se on osa turvallisuutta.
Toinen hyvä puoli valmismatkassa on ostamisen vaivattomuus. Kaikki saadaan yhdestä lähteestä, ja lennosta lähtien matkaan voi tilata vaikka erikoisaamiaisen. Kun matkustaa esimerkiksi lastenlasten kanssa on hyvä, että lentokentällä on kuljetus odottamassa.
– En lähde kolmen lapsenlapsen kanssa yksin matkustamaan niin, että minun pitäisi joka matkan vaihe kyetä junailemaan itse, Aaltonen totesi.
Ulkomailla voi joutua huijauksen tai ryöstön kohteeksi, mutta nämä tapaukset eivät ole matkanjärjestäjän vaan matkaajan itsensä vastuulla.
Ostamisen suhteen oppaiden paikallistuntemusta kannattaa käyttää hyväkseen. He voivat esimerkiksi suositella luotettavia kultakauppoja ja kertoa, miten tulee toimia ryöstön tapahduttua.
Klikkaa kuvaa ja katso päivän lähetyksestä, mikä on matkanjärjestäjän vastuu luonnonkatastrofitilanteessa.
Uusimmat
-
12:13
Tiedätkö kaikki Lähi-idän konfliktin osapuolet? Nämä seitsemän tahoa uhkaavat synnyttää "suursodan"
-
11:55
Israel sanoo jatkavansa toimia sen eteen, ettei rauhanturvaajille aiheutuisi vahinkoa
-
11:55
Gogi Mavromichaliksen suurta onnistumista TTK-parketilla edelsi tuskien taival: "Rankin viikko"
-
11:50
Järisyttävä siirtoväite supertähti Erling Haalandista
-
11:39
4 faktaa suostumuksellisesta seksistä: "Parantaa myös miesten turvallisuutta"
-
11:26
Linnea Leino kohtasi toistaiseksi suurimman haasteensa tanssilattialla
-
11:22
Nainen kadonnut Siikajoella – poliisi kaipaa havaintoja
-
11:22
Kommentti: Näkemiin, Huuhkajat-buumi – Palloliiton ”uusi normaali” vaihtui samaan vanhaan
-
10:39
Euroopan laskettelukeskukset kriisissä lumien sulaessa – tämä on tilanne Suomessa
-
10:32
Yksi kuoli omakotitalon palossa Konnevedellä
-
10:30
Oliver Kapanen murtautui upeasti NHL:ään – suomalaislupaus ylistää MTV Urheilulle Olli Jokisen vaikutusta: "Todella tärkeitä"
-
10:30
Maajussille morsian -ohjelmassa kummallinen käänne – Töllötuomarit antavat kritiikkiä puolisoehdokkaalle
-
10:01
Leo Komarov häkeltyi hurjasta Leijonat-paluuväitteestä – "Aikamoista…"
-
09:43
Einesburgereiden makutestissä yllättävä lopputulos: "Tiukkaa tavaraa"
-
09:20
Shawn Huff kuuli Saana Akiolan kokemasta häirinnästä viime vuonna – tarjosi tukeaan: "Kyllä se kertoo edelleen tästä maailmasta"
-
09:04
Englannin supertähdet Olympiastadionilla – seuraa näitä viittä pelaajaa
-
08:35
Ilmat viilenevät ja sitoutumiskausi on taas täällä – tarkkaile näitä merkkejä treffikumppanissasi
-
08:24
Teuvo Teräväisellä monsteri-ilta NHL:ssä – huippupisteet superlupauksen rinnalla
-
08:09
Kirja: Michael Jackson tunnusti rakkautensa naimisissa olevalle Lisa Marie Presleylle – näin heidän rakkaustarinansa sai alkunsa
-
08:02
Suomalaishuipun ura alkoi sortua koronavuosina – pian tuli "lopullinen seinään ajo"
-
Lataa lisää