Jukka Järvinen lopetti nyrkkeilyuransa viisi vuotta sitten ja palasi pitkän tauon jälkeen koulunpenkille. Peruskoulun käynyt, ikänsä nyrkkeilykehässä otellut mies tiesi, mitä hän halusi tehdä seuraavaksi.
Ajatus päihdeongelmista kärsivien auttamisesta oli muhinut Jukka Järvisen päässä jo 1990-luvun puolivälistä. Nyrkkeilijä pohti, mistä johtuu, että nuoret eivät saa kiinni elämästään, vaan sen sijaan hölmöilevät kaduilla humalassa.
Järvinen oli itse nähnyt, miten osa vanhoista nuoruuden ystävistä ajautui huonoille teille. Hän päätti tarttua toimeen.
− Ryhdyin opiskelemaan oppisopimuskoulutuksella päihdetyöntekijäksi Helsingin Diakoniaopistossa, Järvinen kertoo.
Paluu koulun penkille vuosien jälkeen, 42-vuotiaana, oli jo ajatuksena pelottava. Järvinen ei ollut peruskouluvuosina lukumiehiä, ja siihen opiskelut olivatkin jääneet.
− Minun oli alkuun vaikea pysähtyä. Ajattelin, että mitä tällainen vanha äijä menee kouluun. Mieleeni tuli välähdyksenomaisia muistoja yläasteajoilta.
Kiitos seisoi lopussa
Heittäytyminen kannatti. Diakoniaopistossa Järvinen sai huomata, ettei hän suinkaan ollut luokkansa vanhin, eikä opiskelu vastannut hänen kuvitelmiaan pulpetissa istumisesta ja kuuliaisesti viittaamisesta.
