Europol pyysi apua pedofiilien nappaamiseen, vantaalainen Olli tarttui haasteeseen: "Kylmät väreet iskivät, kun huomasin tutun katon"

Tunnistatko näitä paikkoja tai esineitä? Europol etsii vihjeitä selvittääkseen lasten hyväksikäyttöä 0:24

Vantaalla asuva Olli Enne, 34, törmäsi pari viikkoa sitten Europolin julkaisemaan kuvaan, josta se kaipasi havaintoja. Euroopan poliisivirasto Europol julkaisi lokakuussa useita kuvia, joiden avulla se yrittää saada vihjeitä rikoksista, jotka liittyvät lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

– Näin tämän yhden kuvan ja mietin, miten tähän maailman aikaan Europol ei voi löytää yhtä kattoa. Niin paljon kaikissa sarjoissa katsotaan kaupunkeja ylhäältä päin ja tietoa tulee niistä niin paljon, Enne sanoo.

Nopeasti hän huomasi, että television antama kuva digitaalisesta maailmasta ei ollutkaan ihan totta. Yhden kuvan löytäminen pelkästään yksityiskohtien perusteella alkoi tuntua mahdottomalta tehtävältä. 

– Toisaalta siitä vasta sitten innostuin. Minulla on vähän sellainen taipumus, että kiinnostun vaikeista asioista.

Erikoinen kattomuoto kiehtoi

Enne sanoo olleensa varma, että maailmassa on tuhansia ihmisiä, jotka kyllä tunnistavat paikan. Hän tutustui eri Aasian maiden arkkitehtuuriin Google Mapsin avulla ja päätteli, että kyseessä on Kiina, Indonesia tai Filippiinit.

Näissä maissa oli kuvassa näkyvän katon tyylistä, erikoista kattomuotoa: tasakattoa, jossa on viistettyä kaidetta ja tiilipinta.

– Päättelin, että kyseessä on pakko olla kaupunginosa, mutta ei keskusta. Taloissa on noin 6-10 kerrosta.

Hän alkoi tutkia ja piirtää karttoja, joihin hän merkitsi erilaisia maaston muotoja, teitä ja sitä, miltä rakennukset voisivat ylhäältä käsin näyttää.

– Huomasin, että ylhäältä päin kartassa oli poikkeavia merkkejä. Tein päähäni mielikuvan ja aloin skrollaamaan Kiinan rannikon kaupunkeja. Keskityin lopulta Shenzhenin alueelle, jossa oli tähän sopivia näkymiä.

Kylmät väreet

Hän eteni karttaohjelmassa erilaisten kukkuloiden ja teiden mukaan. Osan paikoista hän sulki heti pois teollisuuden tai suurten rakennusten takia.

– Kylmät väreet iskivät, kun huomasin yhden tien päädyssä tutun näköisen katon. Laitoin heti merkin, etten vaan kadota sitä – muutaman kerran koneenikin kaatui.

– Keksin, että voisin katsoa tiettyjen alueiden vanhempia kuvia. Sitten kaikki tarvittavat löytyivät – yhden talon kohdalla olikin tehty kattoremontti ja yksi rakennus oli purettu. Tämä on hyvä merkki myös sen takia, että Europolin kuville voidaan antaa nyt tarkempia päivämääriä, Enne iloitsee. 

Mitä vastaa Europol?

Enne teki urakkaa pienissä palasissa, yhteensä parin viikon ajan noin parikymmentä tuntia. 

Europol ei ole ottanut vielä kantaa miehen tekemään löydökseen, mutta hän itse on täysin varma havainnostaan. Myös useat ihmiset ovat Twitterissä kommentoineet ja testanneet havaintoa.

– Olen sataprosenttisen varma. Laitoin ilmoituksen Europolille virallista kanavaa sekä Twitterissä. Lopulta vielä soitinkin, mutta sieltä sanottiin, että heille on tullut kymmeniä tuhansia viestejä kuvista, eli hetken aikaa tämä voi viedä. 

Enne kertoo innostuneensa paikkojen etsimisestä ja sen poikimasta palautteesta sen verran, että nyt projektin alla on toisen kuvan paikantaminen. Twitterissä miehelle on ehdotettu uraa Europolin leivissä. 

– Olen hyvin tyytyväinen nykyiseen duuniini, mutta harrasteena tätä voisin hyvin tehdä enemmänkin. Oli tosi upea fiilis löytää se, oli se palkitsevaa. Varsinkin, jos tämä vielä johtaisi johonkin. Kuvien avulla ylipäätään lapsia on kuitenkin saatu jo pelastettua. 

Lue myös:

    Uusimmat