Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen painii suurten ihmiskuntakysymysten parissa arkipäivät Brysselissä. Viikonlopuiksi hän palaa kotiinsa Hämeenlinnaan, missä hän asuu elämänkumppaninsa sekä 94-vuotiaan äitinsä kanssa.
Pietikäinen on äitinsä omaishoitaja. Äidillä on pitkälle edennyt muistisairaus.
Yhteisasuminen omien vanhempien kanssa on tuntunut alusta saakka luontevalta valinnalta. Suuri omakotitalo hankittiin jo ennen äidin sairastumista. Samassa kodissa Pietikäinen myös saattohoiti muutamia vuosia sitten kuolleen isänsä.
Pietikäinen ei ole varma, tunnistaako äiti häntä enää tyttärekseen. Oikeastaan sillä ei ole väliä, osuvatko äidin mielessä sukupuun kaikki haarat kohdalleen. Tärkeintä on, että äiti vielä on täällä ja että hän tunnistaa läheiseksi ja merkitykselliseksi ihmiseksi, johon turvata.
Oma vanheneminen pelottaa 60 vuotta täyttävää Pietikäistä. Ei siksi, että hänestä olisi jotenkin kurjaa olla vanha. Päinvastoin, henkiset vuosirenkaathan antavat tietoa ja itsevarmuutta.
Pietikäinen on huolissaan vanhustenhuollon ongelmista. Siihen tarvitaan paljon nykyistä enemmän käsiä ja rahaa.
– Mitä enemmän ihminen tarvitsee apua, sitä enemmän hän tarvitsee kunnioitusta ja työkaluja säilyttää itsekunnioitus.
Hämeenlinnassa elämä hidastuu ja maailma kutistuu posken sipaisuun. Niissä hetkissä Pietikäinen pystyy palaamaan pikkutytöksi ja löytämään äitinsä, hänen läsnä olevan lämpönsä. Kotona tajuaa, miten pienet asiat ovat niitä isoja asioita.