Euroopan ympäristöongelmat jo hyvin vakavia – "Näemme jo peruuttamattomia tuhoja"
Euroopan ympäristön tila on huonontunut tällä vuosikymmenellä. Luonnon monimuotoisuus heikkenee edelleen, luonnonvaroja ylikulutetaan ja ilmastonmuutoksen vaikutukset etenevät. Näin kertoo tänään julkistettu Euroopan ympäristön tila -raportti. Raportissa korostetaan, että ympäristön tilan parantaminen vaatii nopeita muutoksia esimerkiksi liikkumiseen ja energiantuotantoon.
Monessa Euroopan kaupungissa ilmanlaatu on ajoittain huono. Pienhiukkasille altistuminen aiheuttaa joka vuosi 400 000 ennenaikaista kuolemaa. Tämä on vain yksi Euroopan vakavista ympäristöongelmista.
– Oikeastaan energia-, liikenne- ja ruokajärjestelmät ovat kaikki kestämättömällä pohjalla, jos ajatellaan ympäristöä. Tarvitaan merkittäviä muutoksia siihen, miten energia-, liikenne- ja ruokajärjestelmät toimivat, toteaa Suomen ympäristökeskuksen tutkimusprofessori Paula Kivimaa.
Lajeja häviää ja maaperä pilaantuu
Joka viides vuosi julkaistava raportti Euroopan ympäristön tilasta kertoo, missä kaikessa ollaan menossa huonompaan suuntaan: Euroopasta on jo hävinnyt lähes 40 prosenttia perhosista ja melkein joka kymmenes lintulaji.
Meriluonto köyhtyy huolestuttavaa vauhtia, maaperä pilaantuu, kemikaalipäästöt yleistyvät ja melu uhkaa jo terveyttä.
– Asiat ovat todella kiireellisiä. Meidän täytyy kääntää suunta seuraavalla vuosikymmenellä. Se on kriittinen vuosikymmen. Näemme jo peruuttamattomia tuhoja: ilmastonmuutos on käynnissä, luonnon monimuotoisuus häviää, lajeja kuolee sukupuuttoon, listaa Euroopan ympäristökeskuksen pääjohtaja Hans Bruyninckx.
Suomessa parannettavaa kierrätyksessä
Suomessakin on parannuskohteita, vaikka meillä melu ja ilmansaasteet eivät olekaan isoja ongelmia.
– Resurssitehokkuus ei ole yhtä hyvä kuin monessa maassa ja jätteen kierrätyksessä ollaan keskikastia, huomauttaa Kivimaa.
Raportti muistuttaa, että vähäpäästöiseen liikkumiseen ja energiantuotantoon pitäisi siirtyä nopeasti. Kiireestä huolimatta toivoa ei vielä ole menetetty.
– Jos me nyt oikeasti tartutaan toimeen, niin kyllä me monella alueella ainakin pystytään hidastamaan sitä muutosta, jos ei kokonaan estämään, uskoo Kivimaa.
Jossain on sentään menty parempaan suuntaan. Muovijäteongelmaa on alettu torjua ja kiertotaloutta kehittää.
Uusimmat
-
00:01
Kuritusväkivalta ei ole kadonnut Suomesta: Kovakourainen kiinni tarttuminen, retuuttaminen ja väkivallalla uhkailu ovat lisääntyneet
-
23:14
Yhdysvallat arvostelee Israelin suunnitelmia rakentaa lisää asuntoja miehitetyllä Länsirannalla
-
23:01
Sudanin pidätetty pääministeri palautettiin kotiinsa – tuvallisuusneuvosto piti hätäkokouksen
-
22:30
Ministeri Skinnari MTV:lle: Saimaan kanavan puukuljetuksista neuvotellaan yhä – aika käy vähiin
-
22:27
Petrus Palmun upea osuma huipensi SM-liigaillan – katso kierroksen kaikki maalit
-
22:22
"Miksi miljoonia ruplia tuhlataan?" – venäläisen räppärin kommentteja voitonpäivän paraatista tutkitaan
-
22:20
Nyt puhuu NHL-skandaalin vuoksi eronnut GM – "Kadun sitä, että luotin hänen tekevän niin"
-
21:57
IL: Tori.fi on joutunut tietovuodon kohteeksi – "On havaittu haavoittuvuus, jonka korjasimme"
-
21:54
Olli Jokiselta kovaa epäilyä SM-liigassa nähdyn nyrkkitappelun jälkeen: "Olikohan nouto?"
-
21:50
Pohjois-Amerikassa tapahtuu! Chicagon GM jättää tehtävänsä – NHL lätkäisi seuralle kahden miljoonan sakot
-
21:43
Ainakin 15 piikkihuumausta Britanniassa: Sarah huumattiin neulalla yökerhossa – "Kuinka estät jotakuta pistämästä sinua?"
-
21:43
Oma koira puraisi Lukkoa – mestarihyökkääjä Heikki Liedes hurjassa maalitahdissa: "Tunteikas päivä"
-
21:20
Ernest Lawsonilla ja Anniina Koivuniemellä erikoinen rutiini TTK-harjoituksissa: "Meillä on käynyt yleensä niin, että…"
-
21:04
Jumbojoukkue yllätti sarjakärki TPS:n, KooKoo aiheutti lisää vaikeuksia Lukolle – näin SM-liigassa pelattiin tiistaina
-
21:02
Viron koronatilanne räjähti käsiin, eikä rokotekattavuus nouse – presidentti Karis MTV:lle: Omat poliitikkomme jakavat väärää tietoa
-
20:55
Upeat 1900-luvun puutalot esittelyssä – tässä on Suomen kaunein koti -kauden yhdeksäs finalisti
-
20:54
SM-liigaillassa nyrkkitappelu – Jukureiden ja TPS:n ottelussa tunteet kuumina
-
20:53
Kuningatar Elisabet ei lääkärien kehotuksesta osallistu Glasgow'n ilmastohuippukokoukseen
-
20:53
Onnekas katsoja sai sattumalta käsiinsä historiallisen pelivälineen, jonka kaikkien aikojen paras halusi ehdottomasti takaisin – osapuolet tekivät muhkeat vaihtokaupat, ja yksi toive on vielä vetämässä
-
20:53
Suomalaishyökkääjä joutui rumaan ryöpytyksen NHL:ssä – kotiyleisö tarjosi nyt aivan erilaisen viestin
-
Lataa lisää
